Aihearkisto: ulkosuomalaiset

Hybridikansalainen

Aina silloin tällöin täällä ulkomailla asuessa alkaa miettiä omaa kansalaisuusidentiteettiä. Olen nyt asunut parikymmentä vuotta Italiassa, mutta toistaiseksi itselläni on vain Suomen kansalaisuus. Kuuntelin äsken monen kehuman kappaleen Minun Suomeni, jota en ennestään tuntenut. Tämän laulun innoittaman aloin pohtia omaa identiteettiäni. Miten vuosien ulkomailla elo vaikuttaa kansalaisuustunteeseen?

Tiedän paljon ulkosuomalaisia, jotka jollain tasolla aina kaipaavat Suomeen. Itse koen usein melkein syyllisyyttä, että en ikävöi Suomea, vaikka onhan Suomi isänmaani ja syntymämaani ja olen kansallisuudeltani suomalainen. Toisaalta jo hyvin nuorena haaveilin, että muutan pois Suomesta – kaipa se oli jotain ikuista kaukokaipuuta. Toisaalta voi miettiä mitä on suomalaisuus? Omassa nuoruudessani koulussa hoettiin, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Mainoksissa pellava hiuksinen poika lähetti maitoa viljapeltojen keskeltä pellavapäiselle tytölle kaupunkiin. Tietyllä lailla voisi sanoa, että Suomessa opetettiin uskomaan, että Suomessa kaikki on paremmin kuin muualla. Varsinkin 80-luvulla Suomi eli todellista nousukautta, töitä riitti kaikille ja elämä hymyili. 90-luvun alussa sitten tämä kaikki romahti ja kovaa. Vasta asuessani ulkomailla opin, ettei kaikki Suomessa ole niin erinomaista vaan moni asia toimii paremmin ulkomailla.

Asuttuani yli 20 vuotta ulkomailla moni käsitys Suomesta on muuttunut. Nykyään Suomeen mennessä en enää mene kotiin, mutta en myöskään ulkomaille. Toisaalta palaan omieni joukkoon, puhun kieltä ja ymmärrän (lähes) kaiken. Toisaalta käyttäydyn välillä ”väärin”. Tervehdin tuntemattomia vastaantulijoita kerrostalon pihalla, kaupassa etsin muovihanskoja vihannesosastolla, välillä unohdan, etten voi ostaa viiniä supermarketista ja olutta vain tiettyyn aikaan. Baarissa unohdan sanoa, kuinka paljon haluan viiniä ja kun baarimikko katsoo pitkään, olen vähän aikaa yhtä hämmästyneen näköinen, kunnes huomaan hinnaston, jossa määrät mitä voi pyytää. Kerran erehdyin pyytämään väärän määrän, koska jonkun minusta epälogiikan mukaan viiniä voi pyytää vain 12, 16 tai 24 cl, mutta ei 20 cl. Italiassahan pyydetään vain ”un prosecco” ja baarimikko kaataa oman halunsa mukaan – joku kaataa erittäin reippaalla kädellä, joku huomattavasti niukemmin.

Itse olen sitä mieltä, etten ole enää suomalainen enkä ole muuttunut italialaiseksi. Vuosien kuluessa olen muokkautunut joksikin kulttuurien sekoitukseksi. Monet italialaiset tavat ovat muuttuneet osaksi normaalia minääni, mutta joitakin suomalaisia piirteitä on säilynyt. Yksi esimerkki on, että lockdownin aikana noudatin hyvin tarkasti sääntöjä, koska pelkäsin saavani sakot ja merkinnän rikosrekisteriin. Normaalioloissa ajan autoa italialaisittain eli nopeusrajoitukset ovat pääasiassa viitteellisiä, turvavälejä on mahdotonta pitää – mutta en kuitenkaan pysty parkkeeraamaan keskelle katua ja laittamaan hätävilkut päälle käydäkseni pikaisesti, vaikka baarissa. Eli tämä sääntöjen noudattaminen on iskostunut syvälle kasvaessani Suomessa ja siksi rikon huomattavasti vähemmän sääntöjä kuin keskiarvoitaliano. Joskus toivon, että osaisin ottaa, yhtä löysin rantein kuin paikalliset – siinä olen onnistunut vain osittain.

Olenko sitten enemmän suomalainen vai italialainen vai mikä olen? Voisin lanseerata käsitteen hybridikansalainen – olen jonkinlainen sekoitus suomalaisuutta ja italialaisuutta, molemmat puolet tulevat esille jokapäiväisessä elämässä ja näin on hyvä. Suomalaispiirteeni muistuttavat juuristani, italopiirteet taas osoittavat sopeutuneeni tänne ja että täällä on hyvä olla tällä hetkellä.

Millaisia kokemuksia teillä on kansalaisuusidentiteetistä? Oletteko hybridikansalaisia?

 

 

Vapauden ensiaskeleet lockdownin jälkeen

Vihdoin koitti se päivä, kun Italia hellitti koronarajoituksia. Viime maanantaina 4.5 saimme luvan ulkoilla muuallakin kuin pihallamme. Lisäksi ravintolat saavat tarjota take away palvelua, tähän asti ravintolat saivat vain tuoda kotiin. Yhä vaaditaan lupa liikkumiseen, mutta esim. urheilemaan saa mennä autolla kauemmaksikin ja ainahan voi laittaa syyksi apteekissa käynnin tai ruokaostokset. Mutta miltä tämä vapaus tuntuu 2kk lockdownin jälkeen?

Itse lähdin heti maanantaina aamupäivällä sauvakävelemään. Menin kävelemään niityille ja metsiin, koska siten pystyin liikkumaan ilman maskia. Kieltämättä oli outo tunne lähteä lenkille – tuntui, että kaksi kuukautta on kulunut hukkaan olemalla vain kotona. Luonto on herännyt eloon sinä aikana, kun me ihmiset olimme sisällä. Pellot olivat vihreät ja puita oli kaadettu tutuista paikoista.

Täällä maski on oltava päällä kaikkialla. Tosin nyt viikolla luin, että periaatteessa urheillessa ei tulisi pitää, koska jotkut ovat pyörtyneet hengitettyään liikaa hiilidioksidia. Tiedä sitten mikä on sääntö, itse pidin päällä kadulla, kun näin muita ihmisiä, muuten otin sen pois. Tiistaina uskaltauduin vakiokauppaani, jonne en ollut päässyt kuukausiin. Kauppaan mennessä pitää olla maski ja hanskat ja lisäksi tullessa mitataan kuume. Pääsin sisälle alle 10 minuutin jonotuksella. Mutta kyllä taas oli hermot mennä, kun omien muovihanskojen päälle piti laittaa perinteiset vihannesosastolla käytettävät muovihanskat. Näillä tuplahanskoilla sitten yritin avata muovipussia. En ollut ainoa, joka tuskaili siellä muovipussien kanssa. Yllättäen kaupassa oli muutama tuote loppu, joka tuossa hyvätasoisessa supermarketissa on yllättävää. Hinnat olivat tietyissä tuotteissa ehkä aavistuksen korkeammat, mutta inhimillisemmät kuin pikkukaupoissa, joissa jouduin käymään kaksi kuukautta.

Ainakin alkuviikosta kadut olivat vielä autiot kylässämme. Juuri äsken juttelin Comossa asuvan ystäväni kanssa, ja hänkään ei ole vielä poistunut kotoaan. Tuntuu, että moni on tosi varovainen vielä. Paikallinen nuoriso kulkee kadullamme ja ajelle autolla edestakaisin. Suurimmalla osalla kävelijöistä on maski. Mieheni oli lenkillä poikamme kanssa, niin heti joku oli huutanut, että olette liian lähekkäin. Sitten totesi, että ai, te olettekin isä ja poika. Näitä pikkunatseja on löytynyt koko karanteenin ajan, kylämme FB-sivulla alkuaikoina joku säännöllisesti kirjoitti, miten kadulla XXX oli liikaa hänestä ihmisiä liikkeellä – hän katseli ikkunasta eikä voinut tietää miksi ihmiset olivat liikkeellä.

Millaisia jälkiä 2kk pakkokaranteeni jättää? Itse huomaan olevani jotenkin levoton, ehkä nyt, kun pääsee liikkumaan, olotila tasoittuu. Moni ystävistäni on kuvaillut olotilaansa tylsistyneeksi. Aluksi kaikki touhuivat kotona, mutta karanteenin aina vaan jatkuessa into laantui vähitellen. Itsekin suunnittelin paljon – tein vähän. Kokemuksena tämä lähentää itseäni Italiaan, vain toinen näin täydellisen lockdownin kokenut ymmärtää mitä se tarkoittaa. Voin kertoa Suomessa sukulaisille ja kavereille, mutta koska siellä rajoitustoimet ovat olleet hyvin lieviä Italiaan verrattuna eivät he voi ymmärtää täysin millaista se on, kun vapaus liikkua viedään yhtäkkiä. Uskon, että tämän kokemuksen muistan aina, en olisi ikinä kuvitellut joutuvani kokemaan tällaista. Itse en muuttunut mitenkään paremmaksi ihmiseksi, arvostan vapautta entistäkin enemmän. Jos Italiaan ei nyt iske heti uutta lockdownia ja epidemia-aaltoa, olkoon tämä viimeinen kirjoitukseni koronasta.

 

Nainen Italiassa

La donna è mobile
Qual piuma al vento
Muta d’accento
E di pensiero

Giuseppe Verdi, Rigoletto

 

Suomalaisena naisena eläminen Italiassa on aina välillä vaatinut erittäin suurta mentaalista joustavuutta. Toisaalta olen joutunut laajentamaan katsontakantaani ja miettimään mikä elämässä on tärkeää. Myönnän, että itsestäni on tullut paljon perhekeskeisempi täällä, mutta olen myös oppinut arvostamaan suomalaista tasa-arvoa. Muistan aina, kun asuin vuoden Torinossa 1994–1995 tulevan mieheni valmistellessa väitöskirjaa yliopistolla stipendiaattina, miten opin sanan casalinga eli kotirouva. Opiskelin itsekseni päivät pitkät italiaa lukemalla paikallista lehteä La Stampa sanakirjan avulla. Oli muuten tehokas tapa oppia kieltä ja politiikkaa. Juuri niinä vuosina Italiassa tapahtui poliittisesti mullistavia asioita, joita sitten sanakirjan turvin tavasin lehdestä. Palatakseni sanaan casalinga – monessa uutisessa, joissa käsiteltiin esim. onnettomuuksia esiintyi sana casalinga. Suomessa en tuntenut yhtään kotirouvaa ja siksi olin hämmästynyt miten yleinen ammatti se oli Italiassa.

Suomessa opin käsittämään miehen ja naisen tasa-arvoisina henkilöinä. Tosin ikävä kyllä ensimmäisessä vakituisessa työpaikassa sain tuta, ettei Suomessakaan tasa-arvo aina toteudu. Kuitenkin Suomi oli yksi maailman ensimmäisistä maista, joissa naiset saivat äänioikeuden ja naisella on jo kauan ollut mahdollisuus osallistua työelämään kattavan tarhaverkoston avulla. Muutimme mieheni kanssa toisen kerran Italiaan vuonna 2000. Niihin aikoihin esikoinen oli vajaa 3-vuotias, joten tein sivutöinä käännöksiä. Melko pian muuttomme jälkeen aloin odottamaan toista lasta, joten jatkoin käännösten tekemistä. Esikoisen laitoimme tarhaan, koska olihan tärkeää lapselle oppia kieli.

Lasten myötä opin paljon naisten asemasta Italiassa. Äitimyytti elää ja voi hyvin yhä täällä katolisessa Etelä-Euroopassa. Äitejä arvostetaan aivan uskomattoman paljon ja mamma on perheen peruspilari. Täällä oli aivan normaalia, että olin lasten kanssa kotona tai olin kotona kuopuksen kanssa esikoisen ollessa tarhassa mitä korvatulehduksilta ehti. Täällä on tavallista, että lapset menevät tarhaan 3-vuotiaina vaikka äiti olisi kotona. Kukaan ei kysellyt mitä työtä teen tai miksi en ole töissä. Suomesta tosin aina välin kantautui kommentteja, miten olin vain kotona hoitamassa lapsia ja mies elätti. Lasten aloittaessa koulun huomasin lisää epätasa-arvoa. Kun menin opettajien kanssa juttelemaan niin olin aina mamma ja vaikka olin ulkomaalainen opettajat olettivat, että olen yhtä ylisuojeleva ja asenteiltani samanlainen kuin italomammat. Opin vähitellen, että oikein tärkeissä asioissa viesti meni ihan eri tavalla perille, kun laitoin miehen asialle. Kummasti arvostus oli ihan eri luokkaa. No, välillä olin tyytyväinen, kun mies joutui hoitamaan asioita enkä aina minä.

Oma ystäväpiirini täällä koostuu vain naisista, jotka käyvät töissä. Löytyy kokkia ja opettajaa ja palkanlaskijaa, osa korkeasti koulutettuja osa vain pakollisen koulun käyneitä. Kaikilla myös mies töissä. Suurimmalla osalla lapset vielä koulussa tai opiskelemassa, mutta ne lapset, jotka jo valmistuneet ammattiin ovat kaikki töissä tai ainakin pyrkimässä työelämään. Mutta nyt sitten iski koronakriisi Italiaan. Koulut ovat olleet kiinni helmikuun lopusta Lombardiassa, isovanhempien ei pitäisi hoitaa lapsenlapsia kuten tähän asti on ollut tapana useissa perheissä eli jonkun on hoidettava lapsia varsinkin nyt, kun Italia alkaa avautua ja ihmiset menevät töihin. Ikävä kyllä moni nainen joutuu luopumaan töistään, koska lapsille ei ole paikkaa, minne mennä koulujen ja tarhojen ollessa kiinni. Yhä kuitenkin yleensä nainen ansaitsee vähemmän perheessä eli siksi nainen jää kotiin. Valtio pyrkii tukemaan perheitä antamalla babysitter-palveluseteleitä ja laatimalla säädöksiä vanhempainvapaista, mutta eivät nämä ratkaisen tilannetta. Nyt monet vanhemmat odottavat pelolla avataanko kesätoimintaa lapsille. Ilman järjestettyä kesätoimintaa perheet ovat pulassa.

Juuri jotkut asiantuntijat totesivat, että tuleva taloudellinen lama iskee nimenomaan naisiin. Vuoden 2019 väestölaskennan mukaan naisten työllisyysaste Italiassa oli EU:n alhaisin eli 56,2 %, Suomessa vuonna 2018 naisten työllisyysaste oli 70,6 %. Iso ero on nuorten naisten työllisyydessä – Italiassa naisten työttömyys ikäluokassa 15–24 vuotta on 34,8 % kun EU:n vastaava luku on 14,5 %. Jos vertaillaan perheellisten naisten ja miesten työllisyyttä Italiassa ero on yksi suurimmista Euroopassa. Euroopassa ero on 18,8 prosenttipistettä ja Italiassa ero on yli 28 prosenttipistettä.

Hämmästyttävintä on, että monet naiset valitsevat casalinga roolin, he haluavat omistautua kodille ja perheelle. Yksi syy on, että alle 3-vuotiaiden julkisen puolen hoitopaikkoja on vähän ja yksityisen puolen maksavat liikaa monelle perheelle ja usein nekin ovat täynnä. Lisäksi koulut ovat kesäisin kiinni 3kk ja kaikilla ei ole isovanhempia, jotka hoitaisivat lapsia vanhempien ollessa töissä. Nyt kun Italian jo ennestään korkea työttömyys pahenee entisestään en näe naisten työllistymismahdollisuuksia kauhean valoisina. Ikävä kyllä yhä Italiassa vallitsee työmarkkinoilla epätasa-arvo ja vaikka nainen perheessä on keskeinen, on ulkopuolinen yhteiskunta miesten. Italiassa puuttuu yhä naisten yleinen emansipaatio. Joskus vuosia sitten äideiltä oli kysytty mitä he toivovat tyttäristään (ammatillisesti) ja vastaus oli velina (TV-ohjelmissa keikistelevät, vähäpukeiset tytöt) ja aviomieheksi mielellään jalkapalloilija (ei tarvitse miettiä urasuunnitelmia).

Tyttäreni kirjoittaa nyt kesällä ylioppilaaksi ja kun kuuntelen hänen italialaisia ystävättäriään huomaan nuorten naisten emansipoituneen. Kaikki suunnittelevat opintoja lukion jälkeen ja osa on hyvinkin uratietoisia. Ehkä tämä äitimyytissä elävä Italiakin vähitellen modernisoituu ja yhteiskunta ymmärtää naisten työpanoksen merkityksen yhteiskunnalle.

 

Lähteet: https://www.ilmessaggero.it/economia/news/censis_italia_ultima_in_ue_per_l_occupazione_femminile-4877732.html

Occupazione femminile: l’Italia è penultima in Europa. Ma alle donne va bene così?

 

Valoa tunnelin päässä

Vihdoinkin vaikuttaa, että Italiassa lockdown loppuu 4.5. Toistaiseksi lauseet ovat vielä olleet varovaisia ja konditionaalia on viljelty laajasti. Viimein muutama päivä sitten Conte, Italian pääministeri, totesi, että lockdown ei voi jatkua ikuisesti ja siksi meidän on sopeuduttava elämään koronaviruksen kanssa. Hän totesi, että yhteiskunta ei kestä loputonta lockdownia eli talous romahtaa ja ihmiset eivät kestä psykologisesti. Nyt jo täällä on muutama tehdas saanut luvan avata ovensa, ja Lombardiassa lastenvaateliikkeet ovat aloittaneet uudelleen toimintansa. Ensi viikolla taas pitäisi muutaman tehtaan saada lupa avata ovensa ja sitten 4.5 asukkaat saisivat takaisin liikkumavapauden – tosin aluksi vain oman maakunnan rajojen sisällä.

Ravintolat ja baarit, kampaajat ja kauneushoitolat joutuvat odottamaan luultavasti vielä vähän kauemmin. Ravintolat ja baarit tulevat olemaan viimeiset, jotka aukeavat. Kampaajat ja kauneushoitilat saavat luultavasti avata ovensa 11.5 tai ne saavat avata, jotka vielä ovat tämän 2kk lockdownin jälkeen toiminnassa. Toivon, että luottokampaajani jatkaa toimintaansa muuten joudun etsimään uuden kampaajan ja jokainen nainen tietää miten hankalaa on löytää juuri se itselle sopiva kampaaja, joka tietää epämääräisistä vihjeistä, miten leikata ja mikä väri sopii. Pelkään myös, että moni tuttu baari ja ravintola on sulkenut ovensa lopullisesti. Ravintolat ja baarit pohtivat kuumeisesti, miten säilyttää turvaväli asiakkaiden kesken, on ehdotettu pleksilaseja pöytien väliin ja isompia välejä pöytien väliin eli käytännössä puolet paikoista poistuisi. Nämä ratkaisut kaikki aiheuttavat, että asiakasmäärät laskevat jyrkästi ja kannattavuus kärsii varsinkin, kun baareilla ja ravintoloilla on käytännössä 3kk pakkotauko ollut toiminnassa. Lisäksi turismi on seis ja kukaan ei tiedä missä mittakaavassa turismia on tänä kesänä. Ulkomaisia turisteja tuskin tulee isommissa määrissä eli lähinnä turismin on laskettava kotimaisiin turisteihin. Ikävä vaan, että harvalla on varaa tänä kesänä matkustella. Italiassa on perinteisesti ollut melko korkea työttömyys ja alhainen työssäkäyntiprosentti. Pandemia myötä työttömyys räjähtää käsiin, joka aiheuttaa ettei ihmisillä ole varaa matkustella edes Italian sisällä.

Ajatus, että voi taas poistua talosta ilman lupalappua ja syyllistä oloa tuntuu houkuttelevalta. Toisaalta mietin miten tämä 2kk eristäytyminen on ihmisiin vaikuttanut. Osaammeko enää olla sosiaalisia vai pelkäämmekö toisia ihmisiä, koska juuri se toinen voi olla joku supertartuttaja? Täällä maskien käyttö on pakollista ja turvavälit on säilytettävä. Mutta, tuntien italialaisten ”huolettomuuden” niin pelkään, kuinka kauan näitä välejä muistetaan pitää. Italialaisethan ovat yleisesti ottaen hyvin sosiaalisia ja haluavat kokoontua yhteen nauttimaan aperitiivin ja viettämään aikaa yhdessä. Kaikki tämä tulee muuttumaan. Isoja väkijoukkoja ei saa olla ja nuorisoa saa olla korkeintaan 3 henkilöä yhdessä jne.

Kaupat aukeavat myös vähitellen toukokuussa ja niissäkin on tarkat säännöt, miten asiakkaita saa päästää sisään. Lisäksi kaikki asiakkaiden sovittamat kengät ja vaatteet vaaditaan desinfioitavaksi jokaisen sovituksen jälkeen. Tämä tulee aiheuttamaan kustannuksia liikkeille ja hankaloittamaan asiointia. Nyt jotkut supermarketit ovat lanseeranneet appeja, joilla voi varata ajan virtuaalijonosta eli varaat ajan ja voit mennä sovittuna aikana kauppaan. Lisäksi monet kaupat ovat lisänneet online-palveluja, vaikka itse olen sitä mieltä, että tämän lockdownin suurimpia ongelmia kuluttajille ovat olleet vaikeudet tehdä online-tilauksia – joko kaikki kotiinkuljetusajat ovat olleet loppu koko ajan tai kaupan sivuille ei ole edes päässyt sisälle.

Mitä sitten teen, kun lockdown on ohi? Ensimmäiseksi haluan mennä pitkälle kävelylenkille ilman syyllistä oloa, voisin melkein mennä, vaikka Comoon saakka kävelemään järven rannalle, mutta ehkä odotan muutaman päivän, koska moni muukin varmaan haaveilee samasta asiasta. Haaveilen rentouttavasta aperitiivista lämpimässä illassa Como-järveä katsellen. Huomaan, että kaipaan pieniä, arkipäiväisiä asioita. Yhteen sanaan kiteytettynä kaipaan VAPAUTTA. Toisaalta tiedän, että kaikki tulee olemaan erilaista ja paluuta entiseen ei ole ehkä koskaan. Emme ehkä koskaan enää ole samalla lailla vapaita kuin ennen pandemiaa ja sen hyväksyminen ei tule olemaan helppoa.

 

Koronamietteitä Lombardiasta

Entinen normaali loppui täällä Lombardiassa helmikuun lopussa, kouluthan suljettiin 24.2. Enpä osannut silloin kuvitella, että 20.4 olisin yhä kotona liikkumiskiellossa ja koulut olisivat kiinni ja luultavasti pysyvätkin syksyyn asti. Koulujen sulkemisen jälkeen alkoi tulla yhä uusia rajoituksia tiheään tahtiin. Maaliskuun 9. päivä koko Italia laitettiin lockdown-tilaan. Vähän myöhemmin tuli kielto liikkua kotoa ilman painavaa syytä eli käytännössä liikkeelle sai lähteä vain kauppaan, apteekkiin, lääkäriin tai töihin. Lenkkeilykin kiellettiin jossain vaiheessa. Mutta miten ihminen sopeutuu siihen, että yhtäkkiä perusoikeus eli oikeus vapaaseen liikkumiseen otetaan pois?

Aluksi iski pelko, iskeekö virus perheeseen. Lisäksi tuli ahdistus siitä, ettei saanut liikkua minnekään, TV:stä tulvi vain uutisia koronaviruksesta ja joka päivä protezione civile kertoi kuinka monta uutta kuollutta ja sairastunutta on. Ensimmäisen kerran kun menin kauppaan, ulkona oli pilvinen, synkkä alkukevään päivä. Ihmiset jonottivat supermarketin ulkopuolella kiltisti. Pelkästään matka sinne oli pelottava, koska en ollut varma oliko itselläni oikeutta mennä sinne. Olin täyttänyt lupalappuun, että menen kauppaan, mutta entä jos poliisi pysäyttää tarkastukseen ja antaa sakot. Matkalla oli tarkastuspiste, mutta itseäni ei pysäytetty. Myöhemmin tulikin sitten määräys, että oman kunnan alueelta ei saa poistua. Yhä minulla on lähes rikollinen olo, kun lähden kauppaan –  pitää olla mukana lupalappu ja poliisi voi pysäyttää koska tahansa ja tarkistaa miksi olet liikkeellä.

Kuntayhtymäämme kuuluu 4 pikkukuntaa ja alueella on 3-4 pienehköä kauppaa. Valikoimat ovat hyvin rajoittuneet ja hinnat olivat jo aikaisemmin korkeat ja epidemia aikana nousseet entisestään. Eilen luin tiedotteen kunnan sivuilta, että saamme mennä kauemmaksi kauppaan eli nyt pääsen pariin isompaan supermarkettiin. Tämä helpottaa jo huomattavasti elämää. Yksi syy luvan antamiseen provinssin päättäjiltä oli juuri, että lähikauppojemme valikoimat ovat pienet ja hinnat korkeat. Viimeksi kun kävin vajaa viikko sitten yhdessä lähikaupoistamme olin hämmästynyt – ulkona ei jonoa, ovella Punaisen Ristin edustajat antoivat desinfiointiainetta ja mittasivat kuumeen. Kaupan sisällä oli vähän paremmin tavaraa saatavilla, mutta erityisesti ihmetytti ihmisten vähyys. Väistämättä tuli mieleen onko ihmisillä rahat loppu.

Koulut ovat olleet kiinni jo kohta 2kk. Koulusta riippuen etäopiskelu on käynnistynyt enemmän tai vähemmän hyvin. Itse huomaan, että nuorisolle tämä on luultavasti raskainta. He eivät voi nähdä kavereitaan, heillä ei ole laisinkaan ”omaa elämää” vaan kaikki tapahtuu kotona. Jokainen muistaa kuinka nuorena oli oma elämä, joka ei kuulunut vanhemmille ja sitten oli perheen kanssa jaettava elämä. Toinen ryhmä, joka on myös saanut kärsiä kohtuuttomasti ovat lapset. Heiltä on kielletty kaverien lisäksi myös heille luontainen tarve purkaa energiaa ulkona leikkien ja touhuten. Nyt heidät on suljettu sisälle neljän seinän sisälle viikoiksi. Tätä pidän myös isona virheenä Italian viranomaisten puolelta. Näen tässä kadullamme usein isän ulkoilevan pienen tyttärensä kanssa ja mahdollisuus ulkoilla pitäisi olla jokaisen lapsen oikeus oli lockdown tai ei.

Kaikki ovat varmasti lukeneet, että koronaviruspandemian taloudelliset seuraukset tulevat olemaan valtavat. Goldman Sachs arvioi, että Italiassa työttömyys nousee 17% ja IMF:n ennusteiden mukaan Italian bkt laskisi -9.1%. Kun näitä lukuja tarkastelee jokainen ymmärtää, että kyseessä on hirvittävä katastrofi Italialle. Näiden lukujen sosiaalisia vaikutuksia emme tiedä, mutta voimme vain kuvitella. Italian valtio on jo tehnyt ensimmäiset tukipaketit, yksityisyrittäjille maksettiin maaliskuun osalta 600€ ja keskustelun alla on, että huhti- ja toukokuulta summa nousisi 800€/kk. Lisäksi yrityksillä on mahdollisuus saada valtion takaamaa lainaa alhaisella korolla. 25000€ saakka valtio takaa 100% ja siitä ylöspäin porrastetusti. Mietin kuinka moni baari, ravintola, kampaaja jne. pienyrittäjä menee konkurssiin tämän lockdownin vuoksi. Herää myös kysymys, milloin hoidon seuraukset ovat vakavampia kuin itse tauti. Täällä suunnitellaan vähitellen avaamista toukokuun alussa, vaikka yhä Italiassa on satoja kuolleita päivässä ja tuhansia uusia tartuntoja. Raaka totuus on, että mikään maa ei voi jatkaa loputtomiin lockdown- tilaa, taloudelliset seuraukset tulevat liian raskaiksi. Taloudellisten seurausten lisäksi ihmisten psykologinen kestävyys joutuu koetukselle. Demokraattisessa, eurooppalaisessa maassa kasvaneelle ihmisille liikkumisvapauden rajoittaminen on järisyttävä kokemus. Pahinta on, että tästä tulee jonkinlainen uusi normaali ainakin joksikin aikaa. Koulunkäynti mullistuu, koska oppilaiden välillä on oltava turvaväli koko ajan, julkisissa kulkuneuvoissa matkustaminen tulee muuttumaan, koska turvaväli, kaupoissa on säilytettävä turvaväli jne. Lombardiassa on tällä hetkellä voimassa pakko pitää maskia julkisilla paikoilla. Itse koen maskin pidon erittäin epämiellyttäväksi, mutta sopeudun. Tällä hetkellä odotan vain koska voin mennä kauppaan ilman rikollista oloa, koska pääsen lenkille oman puutarhan ulkopuolelle, koska voin mennä ihailemaan Lago di Comon kauneutta – näillä näkymin hyvällä tuurilla toukokuun alkupäivinä voin tehdä kaikki nämä.

 

 

 

Havaintoja kaupassa korona-aikana

Kuten olen kirjoittanut ennenkin täällä on täydellinen lockdown, joka on ollut jo niin kauan, etten muista kuinka mones päivä on menossa, mutta monta päivää on kulunut. Ainoa keino päästä liikkeelle on mennä kauppaan tai apteekkiin. Viime viikolla sain kylän fb-ryhmän kautta tiedon, että yhdessä lähiapteekissa olisi hengityssuojia saatavilla. Täällä niitä on lähes mahdotonta saada mistään tai sitten aivan älyttömillä kiskurihinnoilla. Siispä päätin yhdistää apteekkireissun ja kaupassa käynnin.

Autoon otin kertakäyttöhanskat ja yhden kolmesta hengityssuojaimesta, jotka olivat jääneet remonttiajoilta. Lisäksi täytin lomakkeen missä selitin minne ja miksi menen jonnekin siltä varalta, että poliisi pysäyttäisi. Liikennettä ei käytännössä ole eli saa ajaa ilman stressin häivääkään. Kerrankin voi nauttia maisemista varsinkin, kun ei ole pyöräilijöitä, joita pitää aina varoa ja joiden ohi ei yleensä helpolla pääse vilkkaan liikenteen takia. Apteekissa oli sisällä kaksi asiakasta eli odotin kiltisti vuoroani monen metrin päässä. En laittanut vielä hengityssuojainta vaan päätin säästää sen kauppaan. Sain ostettua hengityssuojaimet ja pari muuta asiaa, italialaiseen kulttuuriin tyypillinen small talk puuttui täysin.

Kaupan edessä odotti jono ja kun kyselin, kuka oli viimeinen jonossa, sain tietää, että tässä kaupassa oli käytössä numerojärjestelmä eli menin ottamaan jonotusnumeron, mutta yksi nainen antoi minulle omansa, koska oli luultavasti päätynyt luopumaan jonotuksesta. Jonossa meni muutama minuutti ja ovelle tuli myyjä huutamaan numerot, jotka pääsevät sisään ja oma numeroni oli huudettujen joukossa. Menin ostamaan vihanneksia ja heti olin vaikeuksissa kertakäyttöhanskojeni kanssa – en meinannut millään saada auki muovipussia. Siinä sitä heiluttelin ja vääntelin aikani, kunnes sain sen jotenkin auki. Jos haluatte haastetta kauppareissuun, niin ottakaa käteen kertakäyttöhanskat ja yrittäkää avata kaupan ohuita muovipusseja, siinä kuluu iloisesti tovi, jos toinenkin. Toinen ongelma oli, että silmälasini menivät huuruun hengityssuojaimen kanssa eli jouduin suorittamaan ostokset ilman laseja ja tiiraamaan naama kiinni tuotteiden nimiä.

Opin myös mitä italialaiset tekevät pakkokaranteenin aikana. Menin toivorikkaana viinihyllylle aikomuksenani ostaa viiniä, mutta hylly oli lähes tyhjä. Vain pari huonolaatuista halpisviiniä löytyi. Viinihyllyltä menin oluthyllylle ja sama homma. Vain muutama olutlaji jäljellä. Jauhoja ei ollut kuten odotin ja tuorehiivasta nyt ei ole näkynyt jälkeäkään enää viikkoihin. Yritin myös ostaa käsitiskiainetta, mutta sekin oli loppu. Yksi ystäväni Comosta sanoi, ettei hänkään ole onnistunut löytämään tiskiainetta. Voisinko siis tehdä tieteellisen loppupäätelmän, että italialaiset juovat viiniä ja olutta, leipovat kaiket päivät ja ajan kuluttamiseksi ovat siirtyneet tiskaamaan astiat käsin.

Hinnat ovat myös nousseet kaupoissa. Tämä on huolestuttava ilmiö huomioiden, että todella suuri joukko ihmisiä on menettänyt työnsä ja ovat suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. Luin juuri eilen, miten jossain päin Italiaa yksi 12-vuotias oli soittanut poliiseille, koska heillä ei ollut enää ruokaa. Poliisit olivat tulleet ja todenneet tilanteen vakavaksi ja käyneet ostamassa perheelle ruokaa. Näinä päivinä kunnat ovat saamassa ylimääräistä rahaa valtiolta ruokakuponkien jakamiseksi köyhimmille perheille. Vaikka tämä pakkokaranteeni joskus tässä toivon mukaan lähiaikoina loppuu, on varsinainen kriisi monella vasta edessä juuri taloudellisen sekasorron vuoksi. Ympäri maailmaa eletään vaikeita aikoja ja ainakin jo ennestään taloudellisesti heikossa kunnossa olevassa Italiassa tilanne tulee olemaan erittäin vaikea. Yksi isoimmista sektoreista eli turismi on käytännössä seis ja sen myötä tulee paljon työttömyyttä ja konkursseja. Voin vain toivoa, että Italia nousee vähitellen jaloilleen. Comon teatteri valaisi maaliskuussa julkisivunsa Italian lipun väreillä ja seinään oli heijastettu Turandotin kuuluisimman aarian sanat:

”Dilegua, oh notte
Tramontate, stelle
All’alba vincerò”

-Giacomo Puccini, Turandot, Nessun dorma-

Ja näinhän me uskomme – Italia voittaa taistelun ja nousee yön pimeydestä uuteen aamunkoittoon.

 

Elämää rajoitusten viidakossa

Lombardiassa elämä ei ole ollut enää yli kuukauteen normaalia. Helmikuun lopussa suljettiin koulut ja asetettiin ensimmäiset liikkumista koskevat rajoitukset. Tämän jälkeen uusia rajoituksia on tullut säännöllisin väliajoin ja lopulta 17. maaliskuuta koko Italiaan tuli ulkonaliikkumiskielto. Enää en edes pysy laskuissa mukana, kuinka mones viikko on menossa ja minkälainen lomake on täytettävä kauppaan menoa varten.

Koulujen sulkeminen helmikuussa, kun Lombardiassa tartuntoja alkoi ilmetä kiihtyvässä tahdissa, oli ensimmäinen isompaa joukkoa koskevat raju päätös. Samalla Lombardian eteläosassa eristettiin täydellisesti muutama kunta, joissa oli eniten tartuntoja. En usko, että kukaan osasi ajatella mitä tapahtuisi vielä sen jälkeen, kun koulut suljettiin. Maaliskuun alussa tuli voimaan määräys, joka rajoitti liikkumista maakunnasta toiseen ja ravintoloille ja baareille tuli kovia rajoituksia. Viime viikon alussa tuli sitten tiukin määräys eli enää ei saa mennä edes lenkille ja koiran saa viedä enintään 200m päähän asunnosta. Omasta asuinkunnasta ei saa poistua kuin hyvästä syystä. Käytännössä tällä määräyksellä ihmisiltä vietiin yksi perusoikeuksista eli oikeus vapaaseen liikkumiseen.

Italiassa näitä määräyksiä on tullut suunnilleen joka toinen päivä ja enää tuskin kukaan tietään tarkalleen mikä on sallittua ja mikä ei. Joka toinen päivä julkaistaan uusi lomake, joka pitää täyttää, kun liikkuu asunnolta. Kukaan ei vaan enää tiedä mikä on uusin lomake, no poliisilla pitäisi olla lomakkeita tarkastuspisteillä eli siellä sitten niitä lomakkeita voi täytellä. Ikävä kyllä jokaisessa äärimäisen tiukassa säädöksessä on myös omat puutteensa. Lenkkeilyn ja ulkoilun kieltäminen on kohtuutonta esim. lapsille, joilla ei ole omaa puutarhaa. Samoin monelle aikuiselle ja nuorelle tekisi hyvä saada vähän tuulettaa, myös ihan terveyden kannalta. Ongelma on, että jotkut kulkivat lenkillä ryhmissä eivätkä noudattaneet turvaetäisyyttä. Mutta onko ”kollektiivinen rangaistus” oikea tapa toimia – sitä voi jokainen pohtia.

Miten saan päivät kulumaan huomioiden, että työni kouluissa on pysähdyksissä? Aluksi suunnittelin koko talon siivoamista, mutta talo odottaa yhä suursiivousta. Puutarhassa on onneksi riittänyt paljon tekemistä näin kevään kynnyksellä. Ikinä ei ole pihalle tuleva ramppi ollut näin siisti – ei yhtään rikkaruohoa missään. Olen myös leiponut pari kolme leipää ja muutaman makean piirakan. Ongelma onkin, kun ei pääse lenkille ja kun on aikaa kokkailla, niin jossain välissä tämä kaikki näkyy vyötäröllä. Tämän ehkäisemiseksi yritän ainakin joka toinen aamu tehdä kuntopiiriä ja pitää näin kuntoa yllä.

Sosiaaliset suhteet kärsivät tietysti myös tästä tilanteesta. Siksi olenkin soitellut ystävien kanssa ja tänään sovin aperitiivit kaverin kanssa Skypen välityksellä. Kaupassa käymme mahdollisimman harvoin ja sinne olen nyt viime aikoina lähettänyt mieheni. Itse ahdistun siitä surrealistisesta tunnelmasta, kun ihmiset jonottavat kaupan ulkopuolella kasvosuojusten ja mitä ihmeellisimpien viritysten kanssa. Nyt kun täällä kotona on pakko olla ja ei pääse minnekään niin huomaan kaipaavani Italian hullua liikennettä – niitä Fiatilla ajavia mummoja, jotka ajavat 30km/h tai niitä nuoria, jotka ajavat miten lystää. Kaipaan ihmisvilinää kaupungilla. Kun näen kuvia autiosta Comosta minut valtaa apeus. Tuntuu, että koko ihmiskunta on hävinnyt ja vain autiot kadut ovat jäljellä.

Nyt Sisiliasta on kuulunut ensimmäisiä uutisia ihmisten epätoivosta. Kun lähes kaikki liiketoiminta on pysähdyksissä, monelta perheeltä on hävinnyt kiellon mukana toimeentulo. Ihmiset ovat epätoivon vallassa rynnänneet supermarkettiin ja varastaneet ruokaa perheelleen. Ongelma on, että Italiassa ei ole samanlaista sosiaaliturvaa kuin Suomessa. Mitä kauemmin tämä ulkonaliikkumiskielto ja liiketoiminnan seisahdus kestää sitä enemmän pelkään yhteiskunnallisia levottomuuksia. Nyt hallitus lupaa lisää rahaa kunnille perheiden auttamiseksi, mutta riittääkö tämä raha. Kestää hyvän aikaa ennen kuin tilanne edes vähän paranee. Moni baari ja ravintola ehtii mennä nurin tänä aikana. Nyt luin yhdestä ravintolasta, joka tarjoaa Dining Bond eli voit etukäteen maksaa aterian 25% alennuksella ja voit sitten nauttia tämän hankitun aterian, kun ravintola joskus aukeaa. Tietysti tässä on se riski, ettei ravintola ehkä ikinä aukea.

Toinen iso huolenaihe on ihmisten psykologinen jaksaminen. Moni asuu pienessä asunnossa keskellä kaupunkia ja ainoa laillinen tapa mennä ulos saattaa olla kauppaan meno. Moni pelkää tartunnan pelossa mennä kauppaan ja tämä ainoa keino ulkoilla saattaa lisätä entisestään ahdistusta joissakin henkilöissä. Nyt myös monet perheet joutuvat pakosta olemaan yhdessä 24h ilman muita sosiaalisia suhteita. Nuoriso kokee ahdistusta, kun kukaan ei tiedä aukeavatko koulut, millainen yo-koe ja muut viralliset tutkinnot ovat tänä vuonna ja näiden lisäksi kaverisuhteet ovat mahdollisia vain virtuaalisesti. Itsemurhat lisääntyvät, mutta katolisessa Italiassa niistä ei puhuta, masennus ja ahdistus lisääntyvät. Elämme hyvin vaikeita aikoja ja vaikka rajoitukset ehkä 2-3 viikon kuluttua saattavat vähän helpottaa täällä, maksaa Italia ja moni muu maa vielä pitkään tästä tilanteesta kallista hintaa. Palaammeko enää ikinä entiseen normaaliin jää nähtäväksi vai tuleeko nykyisestä tilanteesta uusi normaali eli ei halailla, ei suukotella tavattaessa, pidetään turvaväliä, ravintoloissa ja kaupoissa tiukkoja rajoituksia. Kaiken tämän näemme vasta joskus tulevaisuudessa, mutta siihen asti täällä jatkuu pakkokaranteeni ja yritämme selvitä päivä kerrallaan.

 

Koulu Italiassa korona-aikana

Helmikuun puolivälissä molemmat perheen nuorisosta olivat luokkaretkellä ulkomailla, toinen Pariisissa ja toinen Barcelonassa. Ainoa selkeä merkki koronasta oli, että Italiaan tullessa lentokentällä mitattiin kaikilta kuume. Heti heidän palattuansa täällä olikin karnevaaliloma ja mekin suuntasimme vuoristoon. Loman ensimmäisenä päivänä, alkoi lehdissä olla kirjoituksia, miten uusia tartuntoja oli alkanut tulvia ovista ja ikkunoista Lombardiassa. Sunnuntaina tulikin sitten tieto, että koulut suljettiin Lombardiassa ja muualla Pohjois-Italiassa. Kukaan ei vielä arvannut, että kuukauden kuluttua siitä koulut ovat yhä kiinni ja nyt koko Italiassa. Huomioiden luokkaretken perheen nuoriso ei ole käynyt koulussa viiteen viikkoon, neljä viikkoa näistä koulut ovat olleet siis suljettuina.

Tyttären koulu kunnostautui heti ensimmäisellä viikolla ja muutama opettaja piti oppitunteja Online. Esikoisen koulu reagoi vasta myöhemmin ja heillä on ollut periaatteena, että läksyjä annetaan mutta hyvin vähän online-tunteja. Tytär on tehnyt jo ensimmäiset kokeetkin Online mm. italian ainekirjoituksen. Esikoisella ei ole vielä tietääkseni kokeita ollut, mutta vähitellen varmaan niitä on pakko alkaa pitämään. Itse olen nyt aloittanut yhden Cambridge kielitutkintoon valmistautuvan ryhmän kanssa online-opetuksen. Yllättävän hyvin ensimmäinen tunti mielestäni sujui, tosin asiaa auttoi ryhmän pienikoko eli vain 10 oppilasta.

Italian opetusministeri laati heti aluksi säädöksen, joka takaa kouluvuoden hyväksymisen, vaikka opetuspäiviä olisi alle vaaditut 200 päivää. Tämä on mielestäni oikein, koska tämä tilanne on täysin poikkeuksellinen ja siksi oppilaita olisi turha rangaista. Iso kysymys on yo-tutkinto. Italiassa yo-tutkinto järjestetään kesäkuun lopussa – heinäkuun alussa. Sitä ennen kouluissa järjestetään kevään aikana valtakunnan kokeet. Nyt on jo luovuttu valtakunnan kokeista ja yo-tutkintoon ollaan tekemässä muutoksia. Jos pahin skenaario toteutuu, eli koulut aukeaisivat vasta syksyllä, saatetaan yo-kokeet järjestää online-versiona. Mitä se sitten tarkoittaisi lienee kaikille suuri mysteeri. Mutta vielä ei ole tietoa koska koulut aukeavat ja siitä riippuen mitä yo-kokeille tehdään. Omassa perheessäni molempien pitäisi tehdä tänä vuonna yo-kokeet eli epävarmoja aikoja elellään.

Miten nuoriso reagoi tähän? Esikoiseni, joka kuuluu autismin kirjoon, on reagoinut asiaan vahvemmin. Tämä ei hämmästytä, koska yleensä autismin kirjoon kuuluville isot muutokset ovat hankalampia. Lähinnä hän haluaisi palata kouluun – yksi syy lienee, että koulun jälkeen pääsi aina pitkinä päivinä käymään baarissa lounaalla eikä joutunut tyytymään äidin tylsiin kokkailuihin joka päivä. Tytär tuntuu ottavan asian rauhallisesti, toisaalta hän ei koulussa viihdy hirvittävän hyvin. Tietenkin kaverikontaktit puuttuvat paitsi nykyään nekin hoidetaan Online. Samalla tavalla tuntuu stressaavan kuin ennenkin. Positiivista on, että molemmat voivat aamuisin nukkua pidempään, kun ei tarvitse ottaa bussia.

Tänään Lombardiassa astui voimaan uusi määräys ja nyt ei saa enää käydä edes lenkillä eikä poistua kotikunnasta kuin erittäin painavasta syystä. Nyt alkaa kolmas viikko pakkokaranteenia. Mietin miten ihmiset pienissä kerrostaloasunnoissa selviävät täysissä sielun voimissa tästä. Itselläni on iso talo ja iso puutarha ja silti välillä iskee epätoivo. Luulen, että tämä aika jättää kaikkiin jäljen jollain tavalla. Mikään ei ole enää itsestään selvää – vapaus liikkua, vapaus käydä lenkillä, vapaus tavata kavereita – kaikki tämä on meiltä toistaiseksi viety. Ajan myötä varmasti saamme tutkimustietoa, miten tämä aika vaikutti ihmisiin. Lopetan tämän blogin kuten edellisen blogini sanoihin Andrà tutto bene.

 

Viikko Italiassa 60 miljoonan ihmisen karanteenissa

 

Italiassa astui voimaan viikko sitten rankat säädökset koronavirusepidemian pysäyttämiseksi. Lombardiassa on yli 14000 tartuntaa ja kuolleita 1400. Kaikki odottavat henkeä pidätellen, koska käyrä muuttaa suuntaa ja epidemia saadaan hallintaan. Asiantuntijoiden mukaan huippu saavutetaan tällä viikolla, joidenkin mukaan keskiviikkona 18. maaliskuuta. Tätä toivovat varmasti kaikki, koska sen jälkeen suunta olisi vähitellen kohti parempaa.

Täällä siis ohi ensimmäinen viikko täyskaranteenia. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Kotoa ei saa poistua kuin erittäin pätevän syyn vuoksi eli saa mennä kauppaan, lääkäriin ym. Viikon kuluessa monet isot kaupungit ovat sulkeneet puistot, koska ihmiset kerääntyivät niihin ja erityisesti nuorison on ollut hankala totella kokoontumiskieltoa. Lisäksi monet vanhukset ovat tehneet tikusta asiaa päästäkseen liikkeelle, vaikka juuri heidän pitäisi pysyä kotona kaukana muista ihmisistä. Tämän vuoksi viikon aikana on annettu tuhansia sakkoja ihmisille, jotka eivät ole noudattaneet ulkonaliikkumiskieltoa. Eilen juuri luin tapauksesta, että joku oli sanonut syylleen liikkumiselle Pokemonien metsästys – sakkojahan siitä tuli ja merkintä rikosrekisteriin.

Näinä päivinä moni Euroopan maa on sulkenut kouluja ja ainakin Espanjassa tuli voimaan samanlainen ulkonaliikkumiskielto kuin täälläkin. Miltä tämä karanteeni sitten tuntuu? Ensimmäinen ajatus on, että surrealistiselta – epätodelliselta. Tuntuu oudolta, ettei voi vapaasti lähteä kauppaan tai mennä ravintolaan syömään. Ahdistusta aiheuttaa sekin, että tietää poliisien valvovan teillä ja vaikka olisi pätevä syy niin silti tulee rikollinen olo. Välillä tuntuu, että tämän on oltava unta – eihän tällaista voi tapahtua Euroopassa vuonna 2020. Joinain päivinä mieli on maassa ja haluaisi vain unohtaa kaiken ja painaa pään peiton alle. Kuitenkin tiedän, että perheeni on onnellisessa asemassa, koska meillä on iso puutarha ja iso talo eli tekemistä riittää. Nuoriso käy koulua etänä ja mies tekee töitä kotoa käsin.

En tiedä kuinka kauan nykyihmiset kestävät tällaista pakkokaranteenia. Olemmehan tottuneet matkustamaan ja tapaamaan ystäviä, varsinkin italialaiset ovat hyvin sosiaalisia ja varmasti moni kaipaa aperitiiville menoa ja illallisia ystävien kanssa. Joissakin kaupungeissa on järjestetty Flash mob tyylisiä laulutuokioita eli ihmiset ovat alkaneet laulaa parvekkeillaan tiettyyn aikaan yhdessä. Lisäksi Italian huippuartistit järjestivät 24h kestäneen konsertin YouTubessa. Sosiaalinen media onkin noussut tärkeäksi tämän karanteenin aikana – hyvässä ja pahassa. On ihanaa pitää ihmisiin yhteyttä sosiaalisen median kautta, mutta toisaalta paljon liikkuu fake news, joka ei suinkaan helpota tätä hätätilaa.

Italian motoksi on muodostunut Andrà tutto bene eli kaikki menee hyvin. Lapset ovat piirtäneet sateenkaaria, joissa tämä teksti ja parvekkeille on ripustettu lakanoita tällä tekstillä. Ja niinhän se on, että Andrà tutto bene.

Italian terveydenhoito ja koronavirus

Vuonna 2016 kirjoitin blogin Italian terveydenhoitojärjestelmästä. Tässä linkki WHO ranking maailman parhaimmista terveydenhoitojärjestelmistä 2020. Italia on upeasti tässä rankingissa sijalla 2 heti Ranskan jälkeen. Suomi löytyy yllättäen vasta sijalta 31. Kuten kirjoitin aikaisemmassa kirjoituksessani asuessani Suomessa uskoin Suomen terveydenhoidon olevan maailman parasta. Muutettuani tänne opin, että ehkei Suomen malli ollutkaan se ainoa oikea.

Mikä sitten tekee Italian järjestelmästä niin hyvän käyttäjän näkökulmasta? Yksi tärkeä tekijä on perhelääkäri – ja lastenlääkärijärjestelmä. Yksi lääkäri huolehtii asiakkaasta ja tuntee yleensä koko perheen tilanteen. Tämän vuoksi lääkärille mentäessä ei tarvitse aina toistaa koko sairaushistoriaa vaan lääkäri tietää jo asiakkaan terveydentilan. Itse käyn hyvin harvoin perhelääkärillä ja juuri viimeksi sain moitteita, että käyn liian harvoin. Pitäisi kuulema käydä vähän useammin, itse menen 1-2 kertaa vuodessa ja haen samalla kaikki mahdolliset lähetteet ja reseptit. Tämä on tietenkin mahdollista, koska olen pysynyt melko terveenä. Pitkäaikainen suhde tuo myös inhimillisyyttä. Tyttäreni sai kampylobakteerin puolitoista vuotta sitten ja joutui sairaalaan pariksi päiväksi. Myöhemmin, kun olin kävelyllä tyttäreni kanssa niin perhelääkärimme pysähtyi autolla kyselemään tyttären vointia.

Jo ennen koronavirusepidemiaa Italian terveydenhoito oli kriisissä. Väestö Italiassa on maailman toiseksi vanhin, vain Japanissa on väestö vanhempaa. Tämä tietysti rasittaa huomattavasti terveydenhoitoa ja kun tähän lisätään Italian krooninen, taloudellinen kriisi niin on selvä, että terveydenhoitoon on tehty paljon leikkauksia. Jonot julkisella puolella moneen tutkimukseen ovat pitkiä, mutta onneksi kuitenkin perhelääkärijärjestelmä toimii ja ainakin lääkäriin saa aina samana päivänä yhteyden ja pääsee tarvittaessa myös vastaanotolle.

Italia on kaikkien aikojen pahimman epidemia-aallon kourissa. Helmikuun loppupuolella täällä alkoi riehumaan koronavirus toden teolla, erityisesti täällä Lombardiassa, jossa itsekin asun. Ongelma oli, että virus sai levitä rauhassa ennen kuin ymmärrettiin kyseessä olevan koronaviruksen, joka oli Kiinassa aiheuttanut epidemian. Yksi lääkäri kertoi, että Lombardian ”tautipesäkkeessä” oli tammikuussa ollut poikkeuksellisen paljon keuhkokuumepotilaita, mutta lääkärit yhdistivät ne silloin pahimmillaan olevaan kausi-influenssaan. Vieläkään ei olla varmoja mistä virus tuli Lombardiaan eli kuka oli potilas 0, mutta nyt epäillään erästä saksalaista, oireetonta liikemiestä, jolla oli yhteyksiä tartunta-alueeseen ja joka oli tammikuussa antanut Saksassa positiivisen näytteen. Potilas 1 on 38-vuotias urheilullinen, nuori mies, joka sitten tartutti viruksen myös sairaalaan. Siinä kohtaa meni monta asiaa pieleen pahimmalla mahdollisella tavalla. Pari päivää sitten WHO julisti koronavirusepidemian pandemiaksi. Itse henkilökohtaisesti toivon, että muut maat ovat kuunnelleet Italiaa ja ryhtyneet ajoissa tarvittaviin toimiin.

Tällä hetkellä tämä maailman huippua oleva terveysjärjestelmä on romahduspisteessä. Italiassa on yli 12000 sairastunutta ja yli 1000 kuollut virukseen. Lisäksi tuhansia ihmisiä on sairaalassa. Jotkut kuvailevat sairaaloita sotatantereiksi tällä hetkellä. Lisäksi lääkäreitä ja hoitajia on sairastunut koronavirukseen, koska suojavarusteet ovat välillä loppuneet. Eilen Kiina toimitti lisää suojavarusteita ja hengityslaitteita Italiaan ja lisäksi lähetti joukko lääkäreitä auttamaan tilanteen haltuunotossa. Muut EU-maat sen sijaan käänsivät selkänsä Italian pyynnöille. Toisaalta Italia lähetti kasapäin varusteita Kiinaan silloin kun siellä oli epidemia pahimmillaan.

Täällä Lombardiassa koulut ovat olleet kiinni 3 viikkoa ja koko Italiassa viikon. Nyt suunnitellaan, että koulut avattaisiin 3. huhtikuuta. Kaikki riippuu, saadaanko epidemia kuriin. Maanantaina sitten hallitus otti kovat aseet käyttöön ja koko Italia laitettiin lukkoon. Ainoastaan ruokakaupat, apteekit ja muutamat muut erityisliikkeet saavat olla auki. Tehtaita on osittain suljettu ja moni on siirtynyt tekemään etätyötä kotoa. Jos haluaa mennä kauppaan, pitää täyttää lupalappu ja näyttää se tarvittaessa tarkistuspisteessä. Oman kunnan alueelta saa poistua vain töihin, lääkäriin, kauppaan ym. Kaikki vapaa liikkuminen on kiellettyä. Eilen kävin kaupassa ja vastassa oli ihmisiä jonossa metrin välein. Useimmilla oli hengityssuojain kasvoilla. Kuappaan otettiin vain muutama henkilö kerrallaan, että metrin turvaväli saataisiin pidettyä. Alla kuva eilisestä jonosta. Välillä olo on kuin eläisi keskellä tieteiselokuvaa. Tämä tuntuu täysin epätodelliselta. Tänään juuri kuulin, että 8 päivän kuluessa nähdään, onko tämä pakkokaranteeni 60 miljoonalle ihmisille purrut.

Supermarketti_koronavirus
Jonotusta supermarkettiin eilen 12.3.2020