Italialaiset – tottelematon kansa

Täällä asuttujen vuosien aikana olen huomannut useassa eri yhteydessä italialaisten synnynnäisen tottelemattomuuden. Jokaisessa maassa on yksilöitä, jotka eivät noudata sääntöjä ja haluavat tahallaan rikkoa niitä, mutta Italiassa tuntuu tämän olevan massailmiö. Lisäksi tämä on tarttuva taipumus, koska olen huomannut itselleni olevan yhä vaikeampaa noudattaa sääntöjä ja puhumattakaan jälkikasvusta, joiden mielestä sääntöjen rikkominen tietyssä määrässä on ihan ok ja ihmettelevät, jos joku sellaista edes jaksaa kommentoida (esim. tämä suomalainen äiti).

IMG_5265.JPG
Erämaata Dubaissa

Liikenteessä tämä näkyy selkeästi. Italialaisille liikennemerkit tuntuvat olevan lähinnä tienvarsien koristeita. Nopeusrajoitukset tarkoittavat, että aja autovirran nopeuden mukana paitsi nopeuskontrollipönttöjen kohdalla pitää lyödä jarrut pohjaan ja ajaa 20km alle nopeusrajoituksen. STOP-merkin kohdalla ehkä vähän hidastetaan ja pysähdytään vain, jos toinen ajoneuvo estää ajon jatkamisen. Kirjoitin aikoinaan blogin Italian liikenteestä.

Yllättäen muutama kuukausi sitten huomasin, että italialaisten tottelemattomuus tulee ilmi myös kielessä. Pohjois-Italiassa ei käytetä tiettyjä verbimuotoja laisinkaan ja toisaalta Etelä-Italiassa niitä kuulema käytetään liikaa. Ihmiset ovat selkeästi aikojen kuluessa yksinkertaistaneet kielen ja jättäneet pois hankalat verbimuodot, en sitten tiedä miksi etelässä näitä muotoja viljellään runsain mitoin. Toisaalta Italiassa kielellä näytetään mihin sosiaaliluokkaan kuulutaan, koulutetut ihmiset haluavat käyttää monimutkaisempia ilmaisuja ja vaikeampia sanoja. Italialaiset poliitikot ovat tässä mestareita, heidän puheensa vilisee sanoja, joita suurin osa väestöstä ei tunne.

IMG_5262.JPG
Dubai

Italia on katolinen maa ja katolisella kirkolla on vahva asema italialaisessa yhteiskunnassa. Katolinen kirkkohan on ehkäisyä ja aborttia vastaan, silti Italiassa on alhainen syntyvyys – enkä usko italialaisten kärsivän enemmän hedelmättömyydestä kuin muunmaalaiset. Italialainen vaan soveltaa säännöt sopimaan omaan elämäntilanteeseen. Sama koskee työelämää. Julkisesti tuomitaan pimeänä työskentely, mutta silti monella käy siivooja, puutarhuri, muurari, lastenhoitaja pimeänä. Yksityistunteja annetaan pimeänä. Yksi syy tähän on myös, että täällä ALV on 22%, joka muodostaa ison summan laskuun. Toinen syy on tietysti, että näin ei makseta veroja. Monihan kokee täällä, että verorahat menevät valtion pohjattomaan kaivoon ja tavallinen työntekijä ei saa vastinetta rahoilleen. Italialaisten luottamus poliitikkoihin on nolla.

IMG_5158.JPG
Jossain Turkin ja Irakin rajalla 10000m korkeudessa

Joku sanoi joskus, että Italiassa on säädöksiä ja lakeja ehkä eniten Euroopassa, mutta kukaan ei niitä noudata. Kuten aikaisemmin sanoin italialainen noudattaa sääntöjä siinä määrin kuin ne sopivat omaan elämäntilanteeseen. Jos on tarpeen rikkoa jotain sääntöä, italialaisella ei värähdä ripsikään. Sen sijaan itse Suomessa kasvaneena koen aina syyllisyyttä, jos vaikka jätän auton hetkeksi kiellettyyn paikkaan vaikkei auto edes haittaisi liikennettä. Italialainen sen sijaan laittaa hätävilkut päälle ja jättää autonsa, vaikka keskelle risteystä.

Blogia piristämään laitoin muutaman kuvan Dubaista. Arabimaissa italialainen tottelemattomuus ei onnistu, kontrolli on huomattavasti tiukempi. Mikä sitten parempi – lienee makuasia.

Mainokset

Kommunikaatio italialaisittain

Italialaisia pidetään ekstrovertteinä ja meluisina tyyppeinä, jotka hosuvat joka puolelle käsillään puhuessaan. Osittain tämä pitää paikkansa, pari italialaista samassa huoneessa saavat aikaiseksi korvia huumaavan melutason. Yleensäkin Italiassa puhutaan kovempaa ja puhutaan toisen päälle surutta. Täällä pitää olla tietyllä lailla aggressiivinen, jos haluaa saada puheenvuoron. Hiljaisia hetkiä keskustelussa täällä ei ole kuten Suomessa.

Small talk on tärkeä osa italialaista kommunikaatiota. Täällä jutellaan aina – kaupan kassalla vaihdetaan pari sanaa jostain aiheesta, pikkukaupoissa puhutaan jostain. Olen joskus miettinyt, että syy miksi Italiassa harva tilaa sanomalehden kotiin on juuri halu kommunikoida. Kun sen lehden ostaa lähikioskista, niin samalla jutellaan jalkapallosta ja politiikasta. Vaihtoehtoisesti lehti selataan baarissa aamukahvin yhteydessä ja samalla kommentoidaan uutisia. Italialaisille on tärkeää jutella ja olla sosiaalisia. Suomessa taas kaivataan rauhaa ja yksinäisyyttä ja siksi sopii, että lehti tippuu postiluukusta ja sen voi lukea aamulla kotona ilman häiriötekijöitä.

Italialaisiin liitetään yleensä käsillä huitominen ja tämäkin on totta. Italialaisten kommunikoinnista iso osa on ei-verbaalista. Käsimerkeillä on tietty merkityksensä ja varmaan riippuu alueesta, miten paljon ja millaisia käsimerkkejä käytetään. Usein käsimerkeillä vahvistetaan puhetta ja annetaan sille lisäilmettä. Osittain myös italialaisten teatraalinen luonteenlaatu on mielestäni vaikuttanut elekielen käyttöönottoon. Onhan paljon tehokkaampaa selittää jotain, kun kädet ja ilmeet ovat mukana. Toki italialaisilla on enemmän temperamenttia kuin suomalaisilla ja siksi heille on luonnollista elehtiä koko kehollaan kommunikoidessaan.

Italialaisten poliitikkojen tapa kommunikoida on hyvin erikoista. Ensimmäinen asia, joka pistää silmään on monimutkaisten termien käyttö. Monet poliitikot puhuvat kieltä, jota tavallinen kansa ei ymmärrä ja tämä on aiheuttanut sen, että kansa ja poliitikot ovat hyvin vieraantuneita toisistaan. Tämä on myös populaaripoliitikon Salvinin ase eli hän puhuu kansan kieltä eikä käytä sanoja, joita kukaan ei ymmärrä. Tähän liittyy myös se, että Italiassa kielellä osoitetaan mihin yhteiskuntaluokkaan henkilö kuuluu. Italiassa on myös alueellisia eroja kielenkäytössä, etelässä käytetään sellaisia verbimuotoja, joita ei pohjoisessa kukaan käytä.

Murteissa on valtavia alueellisia eroja. Itse en käytännössä ymmärrä paikallista murretta, muutaman sanan sieltä toisen täältä. Esimerkiksi Napolissa puhutaan sellaista murretta, jota harva italialainenkaan ymmärtää. Tosin murteiden käyttö on vähitellen häviämässä ja lähinnä vanhemmat ihmiset käyttävät yhä murretta, nuoremmat puhuvat tavallista puhekieltä. Ääntämisestä erottaa mistä päin Italiaa henkilö on kotoisin, aksentti täällä pohjoisessa on erilainen kuin aksentti Etelä-Italiassa.

 

Italialaiset ja jätteet

Liian usein kuulemme uutisista, miten Napolin kadut ovat täynnä jätesäkkejä ja samoin Roomassa. Mutta onko tämä totuus Italian jätetilanteesta? Tunnetaanko tässä maassa lainkaan kierrätystä? Aikaisemmin olen käsitellyt aihetta blogissani Roskia Italiassa vuonna 2017.

Omassa kylässämme kierrätys toimii mielestäni melko hyvin. Helmikuun alusta alkaen ovelta kerätään 2 kertaa viikossa biojätteet, kerran viikossa sekajätteet, kerran viikossa lasi/metalli ja vuoroviikoin muovit ja paperit/pahvit. Kävin eilen hakemassa uudet jäteastiat ja säkit eri jätteille. Uutuus on lasin/metallin keräys ovelta. Tähän mennessä laseille on ollut omat keräyspaikat ja metallit on pitänyt viedä kaatopaikalle. Ikävä kyllä reilu vuosi sitten kylästä poistettiin useampi lasinkeräyspiste ja lopulta jäljelle jäi vain yksi paikka. Tässä kohtaa kyllä paikalliset voivat osoittaa syyttävä sormensa itseään kohti. Näissä pisteissä on lasinsiruja ympäriinsä, kaikkea mahdollista muuta jätettä ympärillä (pyykinkuivaustelineen olen nähnyt, öljykanistereita ym.). Usein myös keräyssäiliöt ovat täynnä. Kylällämme on oma kaatopaikka, jonka käyttö sisältyy vuotuiseen jätemaksuun.

Useamman kerran itselleni on tapahtunut, että jätteitä ei ole kerätty kadunvarrelta, vaikka olen ne ajoissa sinne raahannut. Ratkaisin ongelman sillä, että laitan ne osittain jalkakäytävälle niin, että jätekuskit näkevät ne väkisin eivätkä pyyhällä täysillä ohi – toiminut erinomaisesti. Tietenkin jätekuskeille voisi suositella optikolla käyntiä vaihtoehtoisesti. En myöskään ymmärrä joidenkin logiikkaa, että paperijätteet sullotaan muovisäkkiin tai kerran näin jonkun laittaneen biojätteisiin kyljykset avaamattomassa pakkauksessa, no silloin jätekerääjät olivat laittaneet huomautuksen eivätkä olleet keränneet.

Roskaaminen myös on erittäin tavallista täällä. Autosta heitetään ulos tupakantumpit ja välillä paljon muutakin. Kaupungilla näkee roskia kadulla. Kerran juttelin asiasta yhden kaverini kanssa ja hän selitti, että italialainen välittää vain siitä mikä on omaa – yhteistä omaisuutta ei arvosteta, ei välitetä. Maanteiden varsilla näkee jätesäkkejä, sohvia, kodinkoneita. Poissa silmistä poissa mielestä, tuntuu olevan liian monen asenne.

Ei täällä Lombardiassa näe sellaisia jätekasoja kuin vaikka Napolissa tai Roomassa. Ainoat hetket, kun jätteitä näkee katujen varsilla ovat aamut, kun jätteet käydään keräämässä. Mielenkiintoinen kysymys sitten onkin minne kaikki jätteet päätyvät. Lombardiassa asuu 10 miljoonaa ihmistä eli jätettä tulee paljon. Jätteidenkäsittely onkin valtava business Italiassa. Kun kyseessä on rahakas business, niin kuvioihin tulee mukaan järjestäytynyt rikollisuus, erityisesti Etelä-Italiassa. Täällä Lombardiassa on paljon teollisuutta ja siten myös teollisuusjätettä syntyy paljon. Säännöllisesti eri jätteiden hoitolaitokset syttyvät palamaan – näin yritykset pääsevät halvalla eroon liiallisista jätteistä. Jätteiden varastointi on kallista ja nykyään yritykset säästääkseen rahaa kääntyvät usein laittomuuksia tekevien jäteyritysten puoleen, jotka tarjoavat palveluja halvalla. Nämä yritykset ovat kuitenkin täysin laillisia yrityksiä ja siksi usein tutkiminen on vaikeampaa kuin jos kyseessä on laiton yritys.

Campanian jäteongelmista on kirjoitettu paljon ja tilanne on surullinen. Mafia on pyörittänyt siellä jätebusinesta häikäilemättömästi. Alue, joka ulottuu Napolin provinssista Caserta provinssiin kutsutaan nimellä terra dei fuochi. Tällä seudulla mafia kätki maahan myrkyllisiä teollisuusjätteitä. Tällä seudulla on havaittu kohonnut määrä lasten syöpätapauksia, kilpirauhaseen liittyviä ongelmia ja muita sairauksia. Tälle alueelle asetettiin laiduntamiskielto, koska ruohosta ja yrteistä löydettiin suuria määriä myrkkyjä. Tämä säädös tosin kumottiin myöhemmin, kun myrkkyrajoja nostettiin sopivasti. Terra dei fuochi tarkoittaa suoraan käännettynä tulien maa. Nimi on siinä mielessä harhaanjohtava, että nimi antaa ymmärtää myrkyllisten tulipalojen olevan suurin syy terveyshaittoihin, vaikka todellinen syy löytyy lukuisista tehtaista, jotka päästävät ympärivuorokauden ilmaan myrkyllisiä savuja ilman asianmukaisia kontrolleja.

Itse henkilökohtaisesti tulen vihaiseksi, kun näen miten italialaiset tuhoavat omaa luontoaan. Italia on henkeäsalpaavan kaunis maa, mutta italialaiset itse eivät sitä aina käsitä. Tuhoamisen sijaan italialaisten tulisi vaalia tätä ainutlaatuista kauneutta.

 

Italialaiset ja englanti

Moni Italiaan muuttava saattaa ajatella, että varsinkin suurissa kaupungeissa pärjää hyvin englannilla. Totuus on usein jotain aivan muuta. Vanhemmat sukupolvet eivät ole usein ikinä opiskelleet englantia, monet ovat opiskelleet saksaa tai ranskaa koulussa. Näin ollen on ymmärrettävää etteivät he osaa englantia, mutta sitten löytyy iso joukko nuoria, jotka eivät osaa englantia.

img_5110[1]

Nykyään Italiassa aloitetaan englannin opiskelu heti ala-asteen ensimmäisellä luokalla ja yhä useampi tarha tarjoaa jonkinlaista englannin opetusta jo ennen koulun alkua. Ongelma on usein kouluissa annettavan opetuksen taso. Aikoinaan ala-asteella riitti, että opettaja kävi 40 tunnin erillisen koulutuksen saadakseen pätevyyden opettaa englantia. Ylemmillä luokilla opettajat ovat opiskelleet opettamaansa ainetta yliopistossa ja periaatteessa heidän pitäisi osata englantia hyvin. Ikävä kyllä olen törmännyt muutamiin englannin opettajiin, joiden kielitaito oli heikko. Tyttäreni nykyinen lukion englannin opettaja välillä kysyy tyttäreltäni onko joku ilmaisu oikein ja minulle tytär on sanonut, että turha mennä juttelemaan ainakaan englanniksi (olen välillä mennyt testaamaan opettajien englannin taitoa puhumalla englantia – olenhan ulkomaalainen), koska en kuulema ymmärtäisi mitään hänen englannistaan voimakkaan aksentin takia.

img_5103[1]

Itse opetan englantia pääasiassa aikuisille. Olen nyt 3 vuotta vetänyt Business English -kursseja yhdessä isohkossa, kansainvälisessä yrityksessä. Yleensä oppilaat ovat hyvin motivoituneita ja haluavat oppia kieltä. Monilla edistyneemmillä oppilailla on ongelmana, että he osaavat kieltä mutta eivät uskalla puhua. He tuntevat kaikki kielioppikiemurat, mutta eivät pysty ylläpitämään minkäänlaista keskustelua. Italialaisilla on kyllä hyvä itsetunto toisaalta, koska kaikki sanovat tasokseen B1/B2 vaikka todellinen taso on jotain aivan muuta.

 

img_5111[1]

Englannintunnit ovat iso bisnes Italiassa. Kaupungit pursuavat kielikouluja ja suuri osa koululaisista ottaa yksityistunteja. Yksityistunnit tietysti maan tavan mukaan yleensä tehdään pimeänä. Onkin laskettu, että yksityistuntien ympärillä olevassa bisneksessä liikkuu vuodessa rahaa 850 000 000 €. Jotkut tienaavat jopa 3500€ kuukaudessa antamalla yksityistunteja. Yksityistuntien suuri suosio kertoo jotain myös koulujen opetuksen tasosta. Italiassa koulujen välillä on suuria tasoeroja, joissakin kouluissa varsinaisen englanninopettajan rinnalla on englantia äidinkielenään tai äidinkielen tasoisesti puhuva henkilö.

 

Italialainen jonotus

Yksi asia, joka varsinkin alkuvuosina hämmästytti täällä Italiassa, oli italialaisten käsitys jonottamisesta. Suomessa lapsuuteni ja nuoruuteni eläneenä olin tottunut, että jonossa seistään kiltisti ja odotetaan omaa vuoroa, etuileminen on jotain äärimmäisen moukkamaista. Aika äkkiä sain täällä oppia, että käsitys jonottamisesta on hyvin kulttuurisidonnaista.

Ensimmäinen kosketukseni italialaiseen tapaan jonottaa oli jo ennen kuin muutin tänne. Joskus 90-luvun alkupuolella olin silloisen poikaystäväni, nykyisen mieheni, kanssa Interraililla ja jo silloin päädyimme Italiaan. Kerran monen tapahtuman summana, onnistuin saamaan mieheni silmäkulmaan haavan. Koska verta riitti ja haava oli ihan kunnon kokoinen, päätimme etsiä päivystävän lääkärin. Kieltä emme osanneet kunnolla, mutta jotenkin päädyimme johonkin vastaanotolle. Huoneessa istui useampi ihminen ja päättelimme, että varmaan menemme sitten sisälle, kun kaikki edellä olleet ovat menneet. Ihmisiä meni vastaanotolle ja uusia tuli huoneeseen ja kaikki menivät edellemme. Lopulta kysyimme huonolla italialla, miten tämä järjestelmä toimii. Vastaukseksi saimme, ettei täällä mitään järjestelmää ole vaan sisään menee, kuka ehtii. No, lopulta sitten pinkaisimme vastaanotolle ja mieheni sai tikit silmäkulmaansa.

Kun muutimme tänne ensimmäisen kerran mieheni stipendin turvin 90-luvun puolivälissä, halusin opiskella yliopistossa kursseja. Suomesta olin jo valmistunut yliopistosta, joten ensin piti käännättää kaikki tutkintopaperit virallisesti italiaksi. Sitten minun piti muuttaa oleskelulupani (ennen EU-aikaa) syyksi opiskelu (alun perin perusteena oli joku muu, ehkä perhesyyt). Menin poliisiasemalle pitkän jono hännille valmiina jonottamaan iäisyyden, kun yhtäkkiä yksi poliisi käveli ja näki minut jono hännillä. Kysyttyään asiaani hän vei minut mukanaan koko jonon ohi selvittämään asiaani ja lopulta sain oleskeluluvan opintojen takia, vaikka en ollut edes kirjoilla vielä yliopistossa, koska en voinut olla kirjoilla ennen kuin oleskelulupani peruste oli muutettu. Ehkä tätä rakastan täällä, että umpikujastakin selviää, kun virkailijatkin tietävät, ettei pykäliä noudattamalla pilkulleen asiat suju.

Nykyään täällä on lähes kaikkialla numerolappusysteemi, mutta ennen tosiaan jonottaminen oli taidelaji. Vieläkin esim. torilla ihmiset kerääntyvät yhteen röykkiöön tiskin eteen ja kuka ensin ehtii, saa asiansa hoidettua eli näissä tilanteissa pitää unohtaa kaikki kohteliaisuussäännöt ja käyttää tarvittaessa kyynärpäätaktiikkaa ja kovaa ääntä. Heikot ja ujot jäävät jalkoihin. Ja kyllähän vielä esim. busseihin rynnätään sekaisena joukkiona tai jonnekin tapahtumaan ovien avautuessa. Italialaiset eivät yksinkertaisesti kykene muodostamaan siistiä jonoa. Katselen aina ihastuneena kuvia Suomesta, jossa ihmiset siististi jonottavat esim. ämpäreitä tai viime aikoina olen nähnyt kuvia Amos Rexin jonosta Helsingissä. Kaikki siistissä jonossa odottamassa vuoroaan. Nykyään Suomessa käydessäni yritän aina muistaa, että jonossa ei saa etuilla vaan pitää kiltisti odottaa vuoroaan.

Italian mammonit

Aina välillä suomalainen lehdistö kirjoittaa italialaisista 30-vuotiaista tai vanhemmista nuorista, jotka asuvat vanhempiensa nurkissa. Moni tuntuu ajattelevan, että italialaiset nuoret eivät halua muuttaa mamman helmoista pois. Ikävä kyllä taustalta löytyy usein paljon arkisempi syy – työttömyys ja siitä johtuva rahanpuute.

Suomi saa aina välillä huomautuksia liian huonosta sosiaaliturvasta. Italialaisesta näkökulmasta suomalainen sosiaalijärjestelmä on lähinnä paratiisi. Suomessa työtön saa rahaa valtiolta ja jos työttömyystuki ei riitä niin sitten on mahdollisuus saada vuokratukea. Lisäksi on lapsilisä ja toimeentulotuki jne. Italiassa valtio ei auta millään lailla. Jotkut työnantajat maksavat jotain minimaalista lapsilisää. Jos opiskelija muuttaa toiseen kaupunkiin opiskelemaan, joutuvat vanhemmat kaivamaan omasta kukkarostaan vuokrarahat. Ei yhteiskunta mitään tukia anna ja jossain Milanossa tai Roomassa vuokrat ovat taivaissa. Sitten löytyy aina henkilöitä, jotka yrittävät hyötyä nuorten ahdingosta ja tarjoavat asuntoa ”luonnollisia palveluja” vastaan. Valtion yliopistojen maksut määräytyvät perheen tulojen mukaan. Tiedän tosin perheitä, jotka maksavat mukisematta korkeimman maksuluokan mukaan, koska eivät halua paljastaa kaikkia tulojaan ja omaisuuksiaan. Jokaisella on tähän omat syynsä.

Työttömät nuoret asuvat kotona, koska ei yhteiskunta maksa mitään tukia. Jos on ollut töissä ja jää työttömäksi, silloin yksilön asema on melko hyvin turvattu ja työnantaja joutuu maksamaan pitkän pennin erottaessaan ja tämä puolestaan on vaikuttanut, että italialaiset työmarkkinat ovat melko kankeat. Yritykset eivät uskalla ottaa vakituiseen työsuhteeseen, kun työntekijästä ei pääse millään eroon. Tosin tässä jokunen vuosi sitten tuli voimaan uusi laki, jolla nuorten, ensimmäistä kertaa töihin menevien irtisanomissuojaa heikennettiin huomattavasti. Nykyinen hallitus on lanseeraamassa ”kansalaispalkkaa”, joka lopulta vastaa suunnilleen muissa maissa annettavaa työttömyystukea.

Italiassa syntyy myös liian vähän vauvoja. Yksi syy tähän on korkea nuorisotyöttömyys ja toinen syy on yritysten rakastama ”stage” – eli harjoittelu. Ei siinä mitään, jos nuori otettaisiin 6kk harjoitteluun ja sitten tarjottaisiin työpaikka. Ei vaan ensin tarjotaan 6kk stage, sitten ehkä toinen 6kk kestävä stage ilman takuita työpaikasta tai sitten stagen jälkeen työnantaja toteaa kylmästi ”Arrivederci” ja sitten yritys palkkaa uuden nuoren 6kk stage-jaksolle jne. Stage-jakson palkka on monelle yliopistosta valmistuneelle 500-600€/kk nettona. Ei siinä kauheasti perhettä perusteta, kun ei ole tietoa jatkosta ja harjoitteluajan palkasta ei jää paljonkaan käteen, jollei asu vanhempien luona. Kaikki tämä epävarmuus johtaa siihen, että yhä useampi nuori suuntaa ulkomaille tai jos jäävät tänne sinnittelemään eivät voi hankkia perhettä, vaikka haluaisivatkin.

Tunnen joitakin todella sympaattisia ja yritteliäitä nuoria, jotka haluaisivat perheen mutta eivät voi perustaa, kun kummallakaan ei vakituista työpaikkaa. Lisäksi tiedän useamman nuoren, jotka ovat lähteneet Italiasta tai suunnittelevat lähtevänsä. Täällä Sveitsin rajalla tilanne on vielä hyvä, koska moni hakeutuu ”frontalieriksi” eli asuu Italiassa ja käy töissä Sveitsin puolella. Opettaessani viime keväänä englantia Sveitsin puolella kaikista oppilaista tasan 1 asui Sveitsissä ja loput Italiassa ja opetin useampaa ryhmää yhdessä yrityksessä.

 

Italia – hinnoissakin jakautunut

Tämä kirjoitus on osa muiden ulkosuomalaisten bloggaajien kanssa tehdystä ruokakori-bloggaussarjasta. 

Italia on tunnettu hyvästä ruoasta, mutta mitä ruoka täällä oikeastaan maksaa. Itse asun Lombardiassa, joka on luultavasti kalleinta seutua Italiassa. Täällä hintoja nostaa erityisesti Sveitsin läheisyys, omasta kylästäni käy vähintään 50% Sveitsin puolella töissä, mutta luultavasti paljon enemmänkin. Täällä rajan tuntumassa on supermarketteja kuin sieniä sateella, koska monet tulevat Sveitsin puolelta tänne ostamaan huomattavasti halvempia elintarvikkeita. Lauantaisin helposti lähes puolet supermarketin parkkipaikalla olevista autoista on sveitsiläisiä. Viime aikoina tänne on perustettu paljon halpakauppoja, Lidlkin on Italiassa mutta meidän lähellä ei ole yhtään, lähimmät Lidlit ovat 15km päässä.

img_5035.jpg

 

Viime aikoina olen usein tilannut kotiin elintarvikkeita Esselungasta. Kuljetusmaksu on 7,90€ alle 110€ ostoksista ja 6,90€ yli 110€ ostoksista. Tämän lisäksi käyn viikon aikana täydentämässä varastoja jossain matkan varrella olevassa kaupassa, yleensä Tigros-ketjuun kuuluvassa. Kuluvalla viikolla tilaukseni maksoi 109€. Tällä kertaa tilauksessa ei ollut hedelmiä, koska ostin reilu viikko sitten Punaiselta Ristiltä laatikollisen omenoita (6€). Sen lisäksi kävin eilen täydentämässä ruokakaappia 110€, mutta tähän sisältyi lähes 40€ edestä pesuaineita, lakana, toimistotarvikkeita, meikkejä.

IMG_5036.JPG

Katselin tämän viikon ostoksia ja tässä vähän hintoja:

  • laktoositon maito 1,84/l
  • kanafileet 11€/kg
  • omenamehu 1,56€/l
  • tuoremehu (appelsiini) 1,24€/l
  • sikajauheliha 4,59€/kg
  • broccolit 1,64€/kg
  • kurkku 1,68€/kg
  • klementiinit 2,38€/kg
  • Grana Padano (parmesaani) 16,90/kg
  • täysjyväpaahtoleipä 3,03€/kg

Tähän aikaan vuodesta monet hedelmät ja vihannekset alkavat olla melko kalliita. Kesäisin tomaatteja saa alle euron kilohinnalla, samoin kurkkuja ja kesäkurpitsoja. Tosin tänä vuonna hinnat olleet korkeammat kuivuuden takia. Viiniä (punaviini) täällä saa alkaen 2€/pullo, juotavaa viiniä saa alkaen noin 4€/pullo. Perusolut maksaa o,94€ 66cl pullo. Italiassa iso osa ihmisistä ostaa juomaveden kaupasta, litra vettä maksaa 0,25€ – 0,40€. Kahvin hintaa en tiedä, koska juon Nespressoa.

Italian keskipalkka 2017 oli 20940€, Lombardiassa 24750€ (Italian korkein). Vertauksesi Calabriassa, joka sijaitsee Etelä-Italiassa, keskipalkka oli 14950€ (Italian alhaisin), mutta yleisesti Etelä-Italiassa tulot ovat huomattavasti alhaisemmat kuin täällä Pohjois-Italiassa ja se näkyy tietysti myös elintarvikkeiden hinnoissa.

Tässä linkkejä muiden maiden ruokaoriblogeihin:

 

 

Italialaisen elämänmenon tarkastelua pilke silmäkulmassa