Vihdoin koitti se päivä, kun Italia hellitti koronarajoituksia. Viime maanantaina 4.5 saimme luvan ulkoilla muuallakin kuin pihallamme. Lisäksi ravintolat saavat tarjota take away palvelua, tähän asti ravintolat saivat vain tuoda kotiin. Yhä vaaditaan lupa liikkumiseen, mutta esim. urheilemaan saa mennä autolla kauemmaksikin ja ainahan voi laittaa syyksi apteekissa käynnin tai ruokaostokset. Mutta miltä tämä vapaus tuntuu 2kk lockdownin jälkeen?
Itse lähdin heti maanantaina aamupäivällä sauvakävelemään. Menin kävelemään niityille ja metsiin, koska siten pystyin liikkumaan ilman maskia. Kieltämättä oli outo tunne lähteä lenkille – tuntui, että kaksi kuukautta on kulunut hukkaan olemalla vain kotona. Luonto on herännyt eloon sinä aikana, kun me ihmiset olimme sisällä. Pellot olivat vihreät ja puita oli kaadettu tutuista paikoista.
Täällä maski on oltava päällä kaikkialla. Tosin nyt viikolla luin, että periaatteessa urheillessa ei tulisi pitää, koska jotkut ovat pyörtyneet hengitettyään liikaa hiilidioksidia. Tiedä sitten mikä on sääntö, itse pidin päällä kadulla, kun näin muita ihmisiä, muuten otin sen pois. Tiistaina uskaltauduin vakiokauppaani, jonne en ollut päässyt kuukausiin. Kauppaan mennessä pitää olla maski ja hanskat ja lisäksi tullessa mitataan kuume. Pääsin sisälle alle 10 minuutin jonotuksella. Mutta kyllä taas oli hermot mennä, kun omien muovihanskojen päälle piti laittaa perinteiset vihannesosastolla käytettävät muovihanskat. Näillä tuplahanskoilla sitten yritin avata muovipussia. En ollut ainoa, joka tuskaili siellä muovipussien kanssa. Yllättäen kaupassa oli muutama tuote loppu, joka tuossa hyvätasoisessa supermarketissa on yllättävää. Hinnat olivat tietyissä tuotteissa ehkä aavistuksen korkeammat, mutta inhimillisemmät kuin pikkukaupoissa, joissa jouduin käymään kaksi kuukautta.
Ainakin alkuviikosta kadut olivat vielä autiot kylässämme. Juuri äsken juttelin Comossa asuvan ystäväni kanssa, ja hänkään ei ole vielä poistunut kotoaan. Tuntuu, että moni on tosi varovainen vielä. Paikallinen nuoriso kulkee kadullamme ja ajelle autolla edestakaisin. Suurimmalla osalla kävelijöistä on maski. Mieheni oli lenkillä poikamme kanssa, niin heti joku oli huutanut, että olette liian lähekkäin. Sitten totesi, että ai, te olettekin isä ja poika. Näitä pikkunatseja on löytynyt koko karanteenin ajan, kylämme FB-sivulla alkuaikoina joku säännöllisesti kirjoitti, miten kadulla XXX oli liikaa hänestä ihmisiä liikkeellä – hän katseli ikkunasta eikä voinut tietää miksi ihmiset olivat liikkeellä.
Millaisia jälkiä 2kk pakkokaranteeni jättää? Itse huomaan olevani jotenkin levoton, ehkä nyt, kun pääsee liikkumaan, olotila tasoittuu. Moni ystävistäni on kuvaillut olotilaansa tylsistyneeksi. Aluksi kaikki touhuivat kotona, mutta karanteenin aina vaan jatkuessa into laantui vähitellen. Itsekin suunnittelin paljon – tein vähän. Kokemuksena tämä lähentää itseäni Italiaan, vain toinen näin täydellisen lockdownin kokenut ymmärtää mitä se tarkoittaa. Voin kertoa Suomessa sukulaisille ja kavereille, mutta koska siellä rajoitustoimet ovat olleet hyvin lieviä Italiaan verrattuna eivät he voi ymmärtää täysin millaista se on, kun vapaus liikkua viedään yhtäkkiä. Uskon, että tämän kokemuksen muistan aina, en olisi ikinä kuvitellut joutuvani kokemaan tällaista. Itse en muuttunut mitenkään paremmaksi ihmiseksi, arvostan vapautta entistäkin enemmän. Jos Italiaan ei nyt iske heti uutta lockdownia ja epidemia-aaltoa, olkoon tämä viimeinen kirjoitukseni koronasta.