Italialaiset ja jätteet

Liian usein kuulemme uutisista, miten Napolin kadut ovat täynnä jätesäkkejä ja samoin Roomassa. Mutta onko tämä totuus Italian jätetilanteesta? Tunnetaanko tässä maassa lainkaan kierrätystä? Aikaisemmin olen käsitellyt aihetta blogissani Roskia Italiassa vuonna 2017.

Omassa kylässämme kierrätys toimii mielestäni melko hyvin. Helmikuun alusta alkaen ovelta kerätään 2 kertaa viikossa biojätteet, kerran viikossa sekajätteet, kerran viikossa lasi/metalli ja vuoroviikoin muovit ja paperit/pahvit. Kävin eilen hakemassa uudet jäteastiat ja säkit eri jätteille. Uutuus on lasin/metallin keräys ovelta. Tähän mennessä laseille on ollut omat keräyspaikat ja metallit on pitänyt viedä kaatopaikalle. Ikävä kyllä reilu vuosi sitten kylästä poistettiin useampi lasinkeräyspiste ja lopulta jäljelle jäi vain yksi paikka. Tässä kohtaa kyllä paikalliset voivat osoittaa syyttävä sormensa itseään kohti. Näissä pisteissä on lasinsiruja ympäriinsä, kaikkea mahdollista muuta jätettä ympärillä (pyykinkuivaustelineen olen nähnyt, öljykanistereita ym.). Usein myös keräyssäiliöt ovat täynnä. Kylällämme on oma kaatopaikka, jonka käyttö sisältyy vuotuiseen jätemaksuun.

Useamman kerran itselleni on tapahtunut, että jätteitä ei ole kerätty kadunvarrelta, vaikka olen ne ajoissa sinne raahannut. Ratkaisin ongelman sillä, että laitan ne osittain jalkakäytävälle niin, että jätekuskit näkevät ne väkisin eivätkä pyyhällä täysillä ohi – toiminut erinomaisesti. Tietenkin jätekuskeille voisi suositella optikolla käyntiä vaihtoehtoisesti. En myöskään ymmärrä joidenkin logiikkaa, että paperijätteet sullotaan muovisäkkiin tai kerran näin jonkun laittaneen biojätteisiin kyljykset avaamattomassa pakkauksessa, no silloin jätekerääjät olivat laittaneet huomautuksen eivätkä olleet keränneet.

Roskaaminen myös on erittäin tavallista täällä. Autosta heitetään ulos tupakantumpit ja välillä paljon muutakin. Kaupungilla näkee roskia kadulla. Kerran juttelin asiasta yhden kaverini kanssa ja hän selitti, että italialainen välittää vain siitä mikä on omaa – yhteistä omaisuutta ei arvosteta, ei välitetä. Maanteiden varsilla näkee jätesäkkejä, sohvia, kodinkoneita. Poissa silmistä poissa mielestä, tuntuu olevan liian monen asenne.

Ei täällä Lombardiassa näe sellaisia jätekasoja kuin vaikka Napolissa tai Roomassa. Ainoat hetket, kun jätteitä näkee katujen varsilla ovat aamut, kun jätteet käydään keräämässä. Mielenkiintoinen kysymys sitten onkin minne kaikki jätteet päätyvät. Lombardiassa asuu 10 miljoonaa ihmistä eli jätettä tulee paljon. Jätteidenkäsittely onkin valtava business Italiassa. Kun kyseessä on rahakas business, niin kuvioihin tulee mukaan järjestäytynyt rikollisuus, erityisesti Etelä-Italiassa. Täällä Lombardiassa on paljon teollisuutta ja siten myös teollisuusjätettä syntyy paljon. Säännöllisesti eri jätteiden hoitolaitokset syttyvät palamaan – näin yritykset pääsevät halvalla eroon liiallisista jätteistä. Jätteiden varastointi on kallista ja nykyään yritykset säästääkseen rahaa kääntyvät usein laittomuuksia tekevien jäteyritysten puoleen, jotka tarjoavat palveluja halvalla. Nämä yritykset ovat kuitenkin täysin laillisia yrityksiä ja siksi usein tutkiminen on vaikeampaa kuin jos kyseessä on laiton yritys.

Campanian jäteongelmista on kirjoitettu paljon ja tilanne on surullinen. Mafia on pyörittänyt siellä jätebusinesta häikäilemättömästi. Alue, joka ulottuu Napolin provinssista Caserta provinssiin kutsutaan nimellä terra dei fuochi. Tällä seudulla mafia kätki maahan myrkyllisiä teollisuusjätteitä. Tällä seudulla on havaittu kohonnut määrä lasten syöpätapauksia, kilpirauhaseen liittyviä ongelmia ja muita sairauksia. Tälle alueelle asetettiin laiduntamiskielto, koska ruohosta ja yrteistä löydettiin suuria määriä myrkkyjä. Tämä säädös tosin kumottiin myöhemmin, kun myrkkyrajoja nostettiin sopivasti. Terra dei fuochi tarkoittaa suoraan käännettynä tulien maa. Nimi on siinä mielessä harhaanjohtava, että nimi antaa ymmärtää myrkyllisten tulipalojen olevan suurin syy terveyshaittoihin, vaikka todellinen syy löytyy lukuisista tehtaista, jotka päästävät ympärivuorokauden ilmaan myrkyllisiä savuja ilman asianmukaisia kontrolleja.

Itse henkilökohtaisesti tulen vihaiseksi, kun näen miten italialaiset tuhoavat omaa luontoaan. Italia on henkeäsalpaavan kaunis maa, mutta italialaiset itse eivät sitä aina käsitä. Tuhoamisen sijaan italialaisten tulisi vaalia tätä ainutlaatuista kauneutta.

 

Mainokset

Italialaiset ja englanti

Moni Italiaan muuttava saattaa ajatella, että varsinkin suurissa kaupungeissa pärjää hyvin englannilla. Totuus on usein jotain aivan muuta. Vanhemmat sukupolvet eivät ole usein ikinä opiskelleet englantia, monet ovat opiskelleet saksaa tai ranskaa koulussa. Näin ollen on ymmärrettävää etteivät he osaa englantia, mutta sitten löytyy iso joukko nuoria, jotka eivät osaa englantia.

img_5110[1]

Nykyään Italiassa aloitetaan englannin opiskelu heti ala-asteen ensimmäisellä luokalla ja yhä useampi tarha tarjoaa jonkinlaista englannin opetusta jo ennen koulun alkua. Ongelma on usein kouluissa annettavan opetuksen taso. Aikoinaan ala-asteella riitti, että opettaja kävi 40 tunnin erillisen koulutuksen saadakseen pätevyyden opettaa englantia. Ylemmillä luokilla opettajat ovat opiskelleet opettamaansa ainetta yliopistossa ja periaatteessa heidän pitäisi osata englantia hyvin. Ikävä kyllä olen törmännyt muutamiin englannin opettajiin, joiden kielitaito oli heikko. Tyttäreni nykyinen lukion englannin opettaja välillä kysyy tyttäreltäni onko joku ilmaisu oikein ja minulle tytär on sanonut, että turha mennä juttelemaan ainakaan englanniksi (olen välillä mennyt testaamaan opettajien englannin taitoa puhumalla englantia – olenhan ulkomaalainen), koska en kuulema ymmärtäisi mitään hänen englannistaan voimakkaan aksentin takia.

img_5103[1]

Itse opetan englantia pääasiassa aikuisille. Olen nyt 3 vuotta vetänyt Business English -kursseja yhdessä isohkossa, kansainvälisessä yrityksessä. Yleensä oppilaat ovat hyvin motivoituneita ja haluavat oppia kieltä. Monilla edistyneemmillä oppilailla on ongelmana, että he osaavat kieltä mutta eivät uskalla puhua. He tuntevat kaikki kielioppikiemurat, mutta eivät pysty ylläpitämään minkäänlaista keskustelua. Italialaisilla on kyllä hyvä itsetunto toisaalta, koska kaikki sanovat tasokseen B1/B2 vaikka todellinen taso on jotain aivan muuta.

 

img_5111[1]

Englannintunnit ovat iso bisnes Italiassa. Kaupungit pursuavat kielikouluja ja suuri osa koululaisista ottaa yksityistunteja. Yksityistunnit tietysti maan tavan mukaan yleensä tehdään pimeänä. Onkin laskettu, että yksityistuntien ympärillä olevassa bisneksessä liikkuu vuodessa rahaa 850 000 000 €. Jotkut tienaavat jopa 3500€ kuukaudessa antamalla yksityistunteja. Yksityistuntien suuri suosio kertoo jotain myös koulujen opetuksen tasosta. Italiassa koulujen välillä on suuria tasoeroja, joissakin kouluissa varsinaisen englanninopettajan rinnalla on englantia äidinkielenään tai äidinkielen tasoisesti puhuva henkilö.

 

Italialainen jonotus

Yksi asia, joka varsinkin alkuvuosina hämmästytti täällä Italiassa, oli italialaisten käsitys jonottamisesta. Suomessa lapsuuteni ja nuoruuteni eläneenä olin tottunut, että jonossa seistään kiltisti ja odotetaan omaa vuoroa, etuileminen on jotain äärimmäisen moukkamaista. Aika äkkiä sain täällä oppia, että käsitys jonottamisesta on hyvin kulttuurisidonnaista.

Ensimmäinen kosketukseni italialaiseen tapaan jonottaa oli jo ennen kuin muutin tänne. Joskus 90-luvun alkupuolella olin silloisen poikaystäväni, nykyisen mieheni, kanssa Interraililla ja jo silloin päädyimme Italiaan. Kerran monen tapahtuman summana, onnistuin saamaan mieheni silmäkulmaan haavan. Koska verta riitti ja haava oli ihan kunnon kokoinen, päätimme etsiä päivystävän lääkärin. Kieltä emme osanneet kunnolla, mutta jotenkin päädyimme johonkin vastaanotolle. Huoneessa istui useampi ihminen ja päättelimme, että varmaan menemme sitten sisälle, kun kaikki edellä olleet ovat menneet. Ihmisiä meni vastaanotolle ja uusia tuli huoneeseen ja kaikki menivät edellemme. Lopulta kysyimme huonolla italialla, miten tämä järjestelmä toimii. Vastaukseksi saimme, ettei täällä mitään järjestelmää ole vaan sisään menee, kuka ehtii. No, lopulta sitten pinkaisimme vastaanotolle ja mieheni sai tikit silmäkulmaansa.

Kun muutimme tänne ensimmäisen kerran mieheni stipendin turvin 90-luvun puolivälissä, halusin opiskella yliopistossa kursseja. Suomesta olin jo valmistunut yliopistosta, joten ensin piti käännättää kaikki tutkintopaperit virallisesti italiaksi. Sitten minun piti muuttaa oleskelulupani (ennen EU-aikaa) syyksi opiskelu (alun perin perusteena oli joku muu, ehkä perhesyyt). Menin poliisiasemalle pitkän jono hännille valmiina jonottamaan iäisyyden, kun yhtäkkiä yksi poliisi käveli ja näki minut jono hännillä. Kysyttyään asiaani hän vei minut mukanaan koko jonon ohi selvittämään asiaani ja lopulta sain oleskeluluvan opintojen takia, vaikka en ollut edes kirjoilla vielä yliopistossa, koska en voinut olla kirjoilla ennen kuin oleskelulupani peruste oli muutettu. Ehkä tätä rakastan täällä, että umpikujastakin selviää, kun virkailijatkin tietävät, ettei pykäliä noudattamalla pilkulleen asiat suju.

Nykyään täällä on lähes kaikkialla numerolappusysteemi, mutta ennen tosiaan jonottaminen oli taidelaji. Vieläkin esim. torilla ihmiset kerääntyvät yhteen röykkiöön tiskin eteen ja kuka ensin ehtii, saa asiansa hoidettua eli näissä tilanteissa pitää unohtaa kaikki kohteliaisuussäännöt ja käyttää tarvittaessa kyynärpäätaktiikkaa ja kovaa ääntä. Heikot ja ujot jäävät jalkoihin. Ja kyllähän vielä esim. busseihin rynnätään sekaisena joukkiona tai jonnekin tapahtumaan ovien avautuessa. Italialaiset eivät yksinkertaisesti kykene muodostamaan siistiä jonoa. Katselen aina ihastuneena kuvia Suomesta, jossa ihmiset siististi jonottavat esim. ämpäreitä tai viime aikoina olen nähnyt kuvia Amos Rexin jonosta Helsingissä. Kaikki siistissä jonossa odottamassa vuoroaan. Nykyään Suomessa käydessäni yritän aina muistaa, että jonossa ei saa etuilla vaan pitää kiltisti odottaa vuoroaan.