Elämää koronaviruksen keskellä

Lauantaina lähdimme rauhallisin mielin muutaman päivän karnevaalilomalle Val d’Aostaan. Vielä lauantaina ei koronaviruksesta juuri puhuttu, sitten iltaa kohden alkoi näkyä uutisia Lombardian tilanteesta ja äkkiä tapauksia olikin jo kymmeniä. Sunnuntaina tapauksia oli jo làhes sata ja arvuuttelimme koska koulut suljetaan ja eipä kulunut montaa tuntia niin tuli ilmoitus, että koulut ovat kiinni tämän viikon.

Asumme Milanon pohjoispuolella ja ensimmäiset tapaukset tulivat ilmi Milanon eteläpuolella. Myöhemmin sitten ilmeni tapauksia myös Milanossa, mutta tätä kirjoittaessani Comon provinssissa ei ole vielä ollut yhtään todettua tapausta. Nyt tapauksia Lombardiassa on jo yli 250 ja lisää ilmenee koko ajan. Ihmiset ovat reagoineet kuin kyseessä olisi maailmanloppu. Ruokakaupoista on tyhjennetty pasta- ja riisihyllyt ja muut kuivaruokatuotteet, käsidesiä täältä ei ole enää löytynyt aikoihin ja kasvosuojuksiakaan ei ole ollut saatavilla. Koulujen sulkemisen lisäksi täällä ei tällä viikolla järjestetä jumalanpalveluksia, teatterit ja elokuvat kiinni, markkinoita ei ole, jotkut kunnan toimistot vain osittain toiminnassa. Busseissa ja junissa suoritetaan ylimääräisiä siivouksia ja jossain ehdotettiin koulujen desinfiointia.

Jos tästä jotain positiivista etsii, niin moni yritys on havahtunut etätyömahdollisuuteen. Tähän mennessä Italiassa on ollut melko vähän etätyömahdollisuuksia, nyt monet yritykset ovat suositelleet työntekijöilleen etätyötä. Voimme toivoa, että osittain tämä jatkuisi coronakriisin jälkeenkin, koska liikenneruuhkat ovat täällä valtava ongelma ja sen myötä korkeat saastearvot. Kukaan ei tiedä vielä, kuinka kauan tämä epidemia tulee kestämään ja miten pahaksi se muodostuu.

Moni ihmettelee, miksi juuri Italiassa puhkesi epidemia. Yksi virhe oli, ettei tarkistettu henkilöitä, jotka tulivat jonkun muun maan kautta Kiinasta. Nk. potilasta 0 ei ole vielä löydetty, potilaan 1 kohdalla tehtiin virheitä. Potilas 1, eli ensimmäinen Italiassa tartunnan saanut, on alle 40-vuotias, urheilullinen mies, joka sairastui keuhkokuumeeseen. Ensimmäisellä käynnillä ensiavussa hän sai antibiootit ja lähetettiin kotiin, muutaman päivän päästä hän tuli uudestaan ensiapuun huonossa kunnossa. Asiantuntijoiden mukaan tässä kohtaa olisi pitänyt reagoida siihen, että perusterveellä henkilöllä eivät lääkkeet tehonneet. Sen sijaan hän oleskeli tavallisella osastolla vielä jonkun aikaa ja vasta kun tehtiin näyte ja havaittiin coronavirus hänet eristettiin. Tänä aikana hän oli jo ehtinyt tartuttaa lääkäreitä ja hoitajia ja muita ympärillä olevia potilaita ja vierailijoita. Toinen syy suureen määrään on, että Italiassa on otettu yli 10 000 näytettä, kun esim. Ranskassa vain muutama sata. Jotkut virologit sanovatkin, että virus on ollut Italiassa jo ainakin kuukauden. Sitä vain ei ole havaittu, koska ei ole otettu näytteitä. Iso osahan ihmisistä ei saa mitään oireita ja hyvin pieni osa sellaisia oireita, että hakeutuisi hoitoon. Suurin osa tartunnoista on huomaamattomia.

Miten tämä sitten on vaikuttanut arkeen täällä Lombardiassa? Toistaiseksi vain siinä, että koulut ovat kiinni ja itselläni loppui sen myötä kaikki opetustyö ja nuoriso on kotona. Kohta lähden kauppaan ostamaan hedelmiä, saa nähdä mikä tilanne on. Juuri kysyin, toimiiko yksityisen lääkäriaseman laboratorio, kun aikomus olisi nyt kun on aikaa käydä parissa verikokeessa. Vastaus oli, että toiminta normaalia, julkisella puolella terveydenhuollossa on paljon muutoksia ja monia tutkimuksia ei tehdä tällä hetkellä lainkaan. Toistaiseksi siis rauhallinen olo ja eilen lääkärituttu juuri sanoi, ettei kannata panikoida, koska ei ole mitään syytä. Tietysti niille on kurjaa, jotka asuvat niissä kunnissa, joista ei pääse pois ja joutuvat kuluttamaan päivänsä sisällä.

2 vastausta artikkeliin “Elämää koronaviruksen keskellä”

  1. Meillä täällä Milanossa näyttää elämä aika normaalilta, on vain paljon hiljaisempaa. Kotikatumme katumarkkinatkin olivat tiistaina.
    Koska mies tekee nyt myös kotona etätyötä, saan joka päivä lounasseuraa.
    Onneksi on kevät ja aina voi lähteä ulos kävelylle katsomaan, onko tullut uusia kukkia puihin tai muita heräävän luonnon merkkejä.

    Liked by 1 henkilö

Jätä kommentti