Elämää rajoitusten viidakossa

Lombardiassa elämä ei ole ollut enää yli kuukauteen normaalia. Helmikuun lopussa suljettiin koulut ja asetettiin ensimmäiset liikkumista koskevat rajoitukset. Tämän jälkeen uusia rajoituksia on tullut säännöllisin väliajoin ja lopulta 17. maaliskuuta koko Italiaan tuli ulkonaliikkumiskielto. Enää en edes pysy laskuissa mukana, kuinka mones viikko on menossa ja minkälainen lomake on täytettävä kauppaan menoa varten.

Koulujen sulkeminen helmikuussa, kun Lombardiassa tartuntoja alkoi ilmetä kiihtyvässä tahdissa, oli ensimmäinen isompaa joukkoa koskevat raju päätös. Samalla Lombardian eteläosassa eristettiin täydellisesti muutama kunta, joissa oli eniten tartuntoja. En usko, että kukaan osasi ajatella mitä tapahtuisi vielä sen jälkeen, kun koulut suljettiin. Maaliskuun alussa tuli voimaan määräys, joka rajoitti liikkumista maakunnasta toiseen ja ravintoloille ja baareille tuli kovia rajoituksia. Viime viikon alussa tuli sitten tiukin määräys eli enää ei saa mennä edes lenkille ja koiran saa viedä enintään 200m päähän asunnosta. Omasta asuinkunnasta ei saa poistua kuin hyvästä syystä. Käytännössä tällä määräyksellä ihmisiltä vietiin yksi perusoikeuksista eli oikeus vapaaseen liikkumiseen.

Italiassa näitä määräyksiä on tullut suunnilleen joka toinen päivä ja enää tuskin kukaan tietään tarkalleen mikä on sallittua ja mikä ei. Joka toinen päivä julkaistaan uusi lomake, joka pitää täyttää, kun liikkuu asunnolta. Kukaan ei vaan enää tiedä mikä on uusin lomake, no poliisilla pitäisi olla lomakkeita tarkastuspisteillä eli siellä sitten niitä lomakkeita voi täytellä. Ikävä kyllä jokaisessa äärimäisen tiukassa säädöksessä on myös omat puutteensa. Lenkkeilyn ja ulkoilun kieltäminen on kohtuutonta esim. lapsille, joilla ei ole omaa puutarhaa. Samoin monelle aikuiselle ja nuorelle tekisi hyvä saada vähän tuulettaa, myös ihan terveyden kannalta. Ongelma on, että jotkut kulkivat lenkillä ryhmissä eivätkä noudattaneet turvaetäisyyttä. Mutta onko ”kollektiivinen rangaistus” oikea tapa toimia – sitä voi jokainen pohtia.

Miten saan päivät kulumaan huomioiden, että työni kouluissa on pysähdyksissä? Aluksi suunnittelin koko talon siivoamista, mutta talo odottaa yhä suursiivousta. Puutarhassa on onneksi riittänyt paljon tekemistä näin kevään kynnyksellä. Ikinä ei ole pihalle tuleva ramppi ollut näin siisti – ei yhtään rikkaruohoa missään. Olen myös leiponut pari kolme leipää ja muutaman makean piirakan. Ongelma onkin, kun ei pääse lenkille ja kun on aikaa kokkailla, niin jossain välissä tämä kaikki näkyy vyötäröllä. Tämän ehkäisemiseksi yritän ainakin joka toinen aamu tehdä kuntopiiriä ja pitää näin kuntoa yllä.

Sosiaaliset suhteet kärsivät tietysti myös tästä tilanteesta. Siksi olenkin soitellut ystävien kanssa ja tänään sovin aperitiivit kaverin kanssa Skypen välityksellä. Kaupassa käymme mahdollisimman harvoin ja sinne olen nyt viime aikoina lähettänyt mieheni. Itse ahdistun siitä surrealistisesta tunnelmasta, kun ihmiset jonottavat kaupan ulkopuolella kasvosuojusten ja mitä ihmeellisimpien viritysten kanssa. Nyt kun täällä kotona on pakko olla ja ei pääse minnekään niin huomaan kaipaavani Italian hullua liikennettä – niitä Fiatilla ajavia mummoja, jotka ajavat 30km/h tai niitä nuoria, jotka ajavat miten lystää. Kaipaan ihmisvilinää kaupungilla. Kun näen kuvia autiosta Comosta minut valtaa apeus. Tuntuu, että koko ihmiskunta on hävinnyt ja vain autiot kadut ovat jäljellä.

Nyt Sisiliasta on kuulunut ensimmäisiä uutisia ihmisten epätoivosta. Kun lähes kaikki liiketoiminta on pysähdyksissä, monelta perheeltä on hävinnyt kiellon mukana toimeentulo. Ihmiset ovat epätoivon vallassa rynnänneet supermarkettiin ja varastaneet ruokaa perheelleen. Ongelma on, että Italiassa ei ole samanlaista sosiaaliturvaa kuin Suomessa. Mitä kauemmin tämä ulkonaliikkumiskielto ja liiketoiminnan seisahdus kestää sitä enemmän pelkään yhteiskunnallisia levottomuuksia. Nyt hallitus lupaa lisää rahaa kunnille perheiden auttamiseksi, mutta riittääkö tämä raha. Kestää hyvän aikaa ennen kuin tilanne edes vähän paranee. Moni baari ja ravintola ehtii mennä nurin tänä aikana. Nyt luin yhdestä ravintolasta, joka tarjoaa Dining Bond eli voit etukäteen maksaa aterian 25% alennuksella ja voit sitten nauttia tämän hankitun aterian, kun ravintola joskus aukeaa. Tietysti tässä on se riski, ettei ravintola ehkä ikinä aukea.

Toinen iso huolenaihe on ihmisten psykologinen jaksaminen. Moni asuu pienessä asunnossa keskellä kaupunkia ja ainoa laillinen tapa mennä ulos saattaa olla kauppaan meno. Moni pelkää tartunnan pelossa mennä kauppaan ja tämä ainoa keino ulkoilla saattaa lisätä entisestään ahdistusta joissakin henkilöissä. Nyt myös monet perheet joutuvat pakosta olemaan yhdessä 24h ilman muita sosiaalisia suhteita. Nuoriso kokee ahdistusta, kun kukaan ei tiedä aukeavatko koulut, millainen yo-koe ja muut viralliset tutkinnot ovat tänä vuonna ja näiden lisäksi kaverisuhteet ovat mahdollisia vain virtuaalisesti. Itsemurhat lisääntyvät, mutta katolisessa Italiassa niistä ei puhuta, masennus ja ahdistus lisääntyvät. Elämme hyvin vaikeita aikoja ja vaikka rajoitukset ehkä 2-3 viikon kuluttua saattavat vähän helpottaa täällä, maksaa Italia ja moni muu maa vielä pitkään tästä tilanteesta kallista hintaa. Palaammeko enää ikinä entiseen normaaliin jää nähtäväksi vai tuleeko nykyisestä tilanteesta uusi normaali eli ei halailla, ei suukotella tavattaessa, pidetään turvaväliä, ravintoloissa ja kaupoissa tiukkoja rajoituksia. Kaiken tämän näemme vasta joskus tulevaisuudessa, mutta siihen asti täällä jatkuu pakkokaranteeni ja yritämme selvitä päivä kerrallaan.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s