Italia ja pyhä byrokratia

Dichiarazioni-al-funzionario-dell-Agenzia-delle-entrate-utilizzabili-anche-se-rese-senza-avvocato-370x230.jpgItaliassa joko asiat sujuvat tai sitten eivät. Mitään kultaista keskitietä täällä ei tunneta. Vuoden alussa sain kirjeen verovirastosta, että minun pitäisi maksaa 1200€ lisäveroja vuodelta 2014 – Italiassa asiat etenevät rauhallisesti ja oletettavasti veroviranomaiset ovat nyt vuodessa 2014. Otin tietysti heti yhteyttä kirjanpitäjääni. Italiassa siis kaikki, joilla on alv-numero, käyttävät kirjanpitäjää veroilmoituksen täyttämiseen. Moni tavallinen palkansaajakin kääntyy asiantuntijan puoleen. Kerran kysyin käydessäni kirjanpitäjällä vuositulojeni määrää verojen jälkeen – useamman konsultaation jälkeen sain summan selville. Veroilmoitukseni on siis sellainen 20-sivuinen miniromaani, josta kukaan selväjärkinen ei ymmärrä mitään. Onneksi otin yhteyttä kirjanpitäjääni, koska lopputulos oli, etten ole mitään velkaa verottajalle. En tiedä mistä olivat lisäverot keksineet. Mutta Italian verottajalla ei mielikuvitus hevin lopu.

docgeorgeOlen vihdoinkin tehnyt anomuksen suomalaisen ajokorttini muuttamiseksi italialaiseksi. Tätä varten tarvitaan lääkärintodistus. Ensin perhelääkärin pitää kirjoittaa todistus terveydentilastasi. Tämän jälkeen pitää mennä oikeuslääkärin vastaanotolle (medico legale). Koska käytän silmälaseja, jouduin hankkimaan optikolta todistuksen lasien vahvuudesta. Menin satunnaiseen silmälasiliikkeeseen ja selitin asian. Ystävällinen optikko mittasi lasieni arvot, antoi lapun ja ei halunnut mitään maksua. Oikeuslääkäri tutki näön ja näkökentän heiluttelemalla käsiään kasvojeni sivulla. Sen jälkeen hän käski mennä toiseen päähän huonetta surisevan kaapin viereen ja testasi kuuloani. Suriseva kaappi asetti haastetta, kun välillä en meinannut kuulla surinalta edes omia ajatuksiani. No, sain kutienkin terveen paperit ja niiden kanssa sitten marssin virastoon vaihtamaan ajokorttia.

Patente-guida-qiz-esame-giugno-20161.jpgVirastossa jonotukseen meni ainakin tunti. Tämän jälkeen ensimmäinen kysymys oli, että olenko lääkäri. Ihmettelin kysymystä, johon virkailija totesi, että hänestä kaikki täällä ovat suomalaiset ovat lääkärejä. Kymmenen allekirjoituksen jälkeen sain jätettyä kaikki mahdolliset dokumentit ja kuvat. Nyt odotan koska saisin italialaisen korttini. Lähetin pari viikkoa sitten sähköpostia ja sain melko pian vastauksen, ettei kortti ollut vielä valmis. Suomessa asuvalle tällainen palvelu on arkipäivää, Italiassa ei ikinä kukaan julkisella sektorilla käytä sähköpostia helpottaakseen asiakkaan elämää. Yleensä pitää soittaa ja joskus viikon sisällä hyvällä tuurilla joku vastaa tai sitten sinulle sanotaan, että puhelinpalvelua ei ole vaan pitää mennä paikan päälle jonottamaan ja kysymään onko ajokortti valmis. Tänään lähetin uudestaan sähköpostia ja taas tuli vastaus parissa tunnissa ja nyt ajokorttini on valmis eli ensi viikolla vaihtamaan ajokorttia. Nyt voin vain jännittää voiko tämä asia hoitua näinkin yksinkertaisesti. Ajokortista tuli mieleen, miten venäläinen tuttumme kertoi, että hän sai ajaa vuoden ajan autoa Italiassa venäläisellä ajokortilla. Vuoden päästä korttia ei suinkaan voinut suoraan muuttaa italialaiseksi vaan hänen oli käytävä autokoulu kokonaan läpi uudelleen. Tämä kuvaa italialaista logiikkaa ja byrokratiaa. Vuoden saat ajaa kortilla, mutta sitten katsotaan, ettet enää osaa ajaa autoa.

Haastavinta Italiassa byrokratian kanssa on se, että mikään asia ei toimi kahdesti samalla lailla. Jos olen kerran tehnyt asian X paikassa Y tietyllä tavalla, seuraavalla kerralla takuuvarmasti asia ei hoidu samalla tavalla. Joku pieni yksityiskohta ainakin on muuttunut. Toisaalta olen tullut siihen lopputulokseen, että ihminen pysyy henkisesti pirteänä joutuessaan aina pähkäilemään, miten joku asia hoidetaan. Italiassa elämä ei todellakaan käy pitkäveteiseksi, vaikka joskus sitä kaipaisi.

img_3284

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s